PÄÄTÖNTÄ KAPINOINTIA VAI PERUSTELTUA KYSEENALAISTAMISTA?

Hän on semmoinen, joka on aina kapinoimassa kaikkia yleisiä sääntöjä ja yhteiskunnan normeja vastaan. Sä muuten rakastaisit sitä tyyppiä. 

Näin totesi ystäväni minulle eilen. Hän kuvaili toista tuttavaansa ja havahtui, että saatanpa olla ajatuksiltani aika samanlainen. Huvitti, että hän näkee minut sääntöjä vastaan kapinoivana oman tien kulkijana tai ainakin sellaista suuresti ihannoivana, mutta samalla olin syvästi otettu. Siihen suuntaan olen koko ajan pyrkinytkin. Että elämää ei määrittäisi ulkoiset säännöt, vaan oma sisäinen ääni. Ja että sitä ei tarvitsisi selitellä, eikä muiden ääneen ihmetellä, että joku tekee toisin. Se olisi luonnollista. Kaikki tekisivät persoonallisia valintoja. Eläisivät.

wp-image--2012567411

Kapinointi sisältää ehkä hiukan negatiivisen kaiun ja tulee lähinnä mieleen hormonipäissään riehuva teini, joka ilman perusteluja haluaa tehdä aina päinvastoin kuin jokin tylsän kuivakka auktoriteetti. Tai perustellen mielipiteitään korkeintaan sillä, että olisi noloa olla samaa mieltä kuin se mistään mitään tietämätön opettaja tai vanhempi.

Vaikka uskon, että murrosikä tuleekin elämässä vastaan aina uudestaan vähintään jokaisen elämän muutoskohdan myötä, on kuitenkin vissi ero siinä, miten murrosiän kapinointi näyttäytyy esimerkiksi 13- ja 23-vuotiaan elämässä (kun aivojen valkoinen ja harmaa aine on kymmenen vuoden sisällä asettunut vihdoin aloilleen ja ajattelu on  sen myötä pikkuhiljaa selkiytynyt).

Päätön kapinointi on hienostunut perustelluksi kyseenalaistamiseksi, joka on mielestäni kaikkea muuta kuin provosoitunutta meuhkaamista. Se on omien arvojen etsimistä ja löytämistä niiden lapsuudessa ulkoapäin opittujen arvojen tilalle, jotka eivät enää resonoi kehossa eivätkä sielussa. Se on seisomista omien mielipiteiden ja intuition takana arvostamalla samalla sitä, että toisilla ne voivat olla erilaisia. Se on pois astumista muoteista, jotka ovat alkaneet tuntua ahtailta. Ja ehkä jopa sen huomaamista, ettei se 15-vuotias rastatukka omine tahtoineen niin päätön ollutkaan, vain vielä hiukan kypsymätön oivaltamaan syitä eriäville mielipiteilleen. Ja no, ehkä joskus vähän päätönkin.

kapina13

En siis sanoisi ihannoivani kapinointia sinällään tai ainakaan sen kaikissa muodoissa. Ihailen henkistä kypsymistä, jonka seurauksena yleiset normit tai massan perässä kulkeminen eivät enää ole automaatioita (jos ne ovat sitä joskus olleet). Ihailen herättelevää ajattelua ja tiedostavaa asennetta. Itsensä kuuntelua ja oman tahdon tosissaan ottamista.

Samainen viisas ystäväni, jota kirjoituksen alussa siteerasin, antoi aiemmin suosituksen John Krakauerin Into the Wild -kirjasta, sillä uskoi minun rakastuvan tarinaan täysillä. Kirja on ääriesimerkki oman tahdon mukaan elämisestä. Viimeisiä lukuja lähestyessäni voin lämpimästi suositella tätä luettavaksi kaikille muillekin omaa polkua tallaaville tai sitä tavoitteleville!

❤ Inkeri

ELÄMÄ ON TUNNE

Ravintolan ikkunalaudalla oli suloinen pieni mandariinipuu. Lähtiessä teki mieli ottaa yksi mandariini mukaan. Katsoin kysyvästi tarjoilijaa, joka oli heti mukana juonessa. “Ota yksi, mutta ota nopeaan. Niitä ei varmaan saisi viedä.” Tein käskystä ja innoissani kiitellen riensin ravintolan pihalle jakamaan vauvamandariinin ystäväni kanssa. Jäi hyvä mieli. Siitä, että toteutin hassun impulssin ja siitä ystävällisestä tarjoilijasta, joka antoi tehdä niin.

Elämä on tunne. Kokemus. Enemmän kuin kaikki se, mitä ulkopuolella tapahtuu. Ei se mandariini niin ihmeellinen ollut, mutta sen tuoma ilo teki tapahtumasta kokemuksen. Ei mikään konkreettinen niin ihmeellistä lopulta ole, mutta todellinen, taianomainen elämän sisältö onkin sen kaiken ulkoisen illuusion luomassa tunnekokemuksessa. Miten suuri saavutus tai käänteen tekevä tapahtuma tahansa ei olisi elämää ilman sitä sisäistä energialatausta, jota se aiheuttaa. Positiivista tai negatiivista.

elämä on tunne

Siksi loppujen lopuksi ei ole piiruakaan merkitystä, mitä teemme, miltä se saa meidät näyttämään tai mitä sillä saavutamme – voimme olla bisnesmaailman johtavia hahmoja tai metsän keskelle leiriytyneitä erakkoja ja kokea yhtä täyden tai epätäyden elämän. Merkitys on siinä, mitä tekemisemme saa meidät tuntemaan.

Tärkeitä ovat impulssit. Jos jokin vetää selittämättömästi puoleensa, mene ja tee. Jos tekee mieli maistaa ennennäkemättömän pientä mandariinia, maista. Jos tekee mieli kirjoittaa kirja, ala rustata. Jos tekee mieli toteuttaa liikeidea – well, you know what to do. Mutta tee se aina vain siksi, että tunnet.

Jos tunnet pelkoa, tee se siksi, että voittaisit pelon. Jos tunnet rakkautta, tee se siksi, että lisäisit sitä.

❤ Inkeri

PS. Kannustan edelleen kaikkia osallistumaan #aidotkasvot-haasteeseen somessa, kaikkien Instagramissa ja Facebookissa osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkkio (joka paljastetaan myöhemmin!). Muistathan ladata kuvasi julkisena, jotta näen sinun osallistuneen. 🙂