SUUNNITELMIEN MUUTOKSIA JA KOTOISIA FIILIKSIÄ

Mitä Uppsalaan kuuluu tällä hetkellä?

kirkkooo.jpg

Vielä pari viikkoa sitten tuntui, että olen täällä pitkällä lomareissulla, mutta nyt meininki on ollut jo astetta arkisempaa ja asettuneempaa. Opiskelusuunnitelmat muuttuivat ennen kuin kurssit pääsivät edes kunnolla alkuunsa. Tarkoituksenani oli sivistää itseäni afasiasta, änkytyksestä ja kaulasyövästä ruotsinkielisellä logopedian laitoksella, mutta ensimmäisen luennon jälkeen tuli vahva fiilis, että tässä on liian iso pala haukattavaksi lyhyessä ajassa. Kurssit olivat intensiivisiä ja olisivat vaatineet lähes kaiken aikani viikosta ja näin jo itseni räpiköimässä neljä seuraavaa kuukautta ruotsinkielisten kurssikirjojen suossa unohtaen kaiken muun elämän sisällön. Vaihtoehtoja punnitessani alitajuntani viimein puuttui peliin ja herätti minut painajaiseen, jossa minulle tuotiin kirurgiselle osastolle hengen hädässä riutuva potilas pelastettavaksi. Viimeistään tässä kohtaa tajusin, että nyt taitaa olla vaatimukset liian korkealla myös valve-elämässä ja aika luopua jostain.

Kurssit siis veks ja uusi suunnitelma kehiin. Nyt opiskelujen tiimoilta viimeistelen gradua, harjoittelen puheiden pitämistä englanniksi ja kirjoitan raporttia laulajien äänihäiriöistä. Helpotus. Suunnitelma tuntuu paljon realistisemmalta ja aikaa jää muuhunkin kuin opiskeluun. Se aika on kulunut pääasiassa joogatunneilla, laulutreeneissä (ensimmäinen laulukeikka buukattu lokakuulle, jippii!), syksyistä luontoa ihaillessa ja kavereita tavatessa. (Viime viikkoina kaikkea tätä vähän laiskemmin, koska täällä on vallalla joku superpöpö, joka pitää kaikki tuttavani itseni mukaan lukien kipeänä ja sängyn pohjalla joka toinen päivä.)

wp-image--1333835125.

Viime viikolla osallistuin ensimmäiseen gasque-juhlaan, joka oli järjestetty kansainvälisille opiskelijoille. Homma muistutti vahvasti suomalaisten sitsien ja vuosijuhlien välimuotoa ja tutut Helan gårit sun muut löytyi laulukirjasta, joten juhla herätti lähinnä kotoisia fiiliksiä. Olen ollut todella tyytyväinen paikallisten opiskelijajärjestöjen aktiiviseen toimintaan, joiden ansiosta opiskelijakulttuuriin on päässyt nopeasti sisälle (ja josta Suomessakin voitaisiin ottaa mallia – enemmän harrastustoimintaa ja kulttuuritapahtumia juhlimisen ohelle!). Oman järjestöni valitsin sen musiikki- ja taidepainotteisten aktiviteettien vuoksi ja live-musisointi-illat sekä  yleinen rento, boheemi meininki ovat kyllä löytäneet tiensä suoraan tämän taiteilijasielun sydämeen. 

Aika ajoin on vilahdellut jo mielessä, että alkaako olo olla liiankin kotoisa ja miten tuskallista vaihdon päättyminen tulee olemaan. Olen löytänyt ympärilleni ihanat inspiroivat tyypit, joiden kanssa on helppo olla, olen löytänyt omat harrastukseni, lempparilounaspaikat ja parhaat lenkkipolut. Keskustaan kuljen usein samaa reittiä, jonka varrella on omaan silmääni kauneimmat maisemat ja kotipihaan porhaltaessani asetan pyöräni nojaamaan aina samaan tuttuun porraskaiteeseen. Jotenkin sitä koko ajan enemmän kotiutuessaan tuntee haikeutta, koska onhan tämä ihan silmänräpäyksessä vierähtävä ajanjakso. Ja silti jotenkin niin merkittävä ajanjakso. 

lamppu1

No mutta vetistelyltäni kerrottakoon vielä edellisiin vaihtokuulumisiin viitaten, että nyt on aivot menneet totaaliseen tilttiin kahden vieraan kielen kanssa vääntämisestä, joten viime aikoina kommunikointi on pääasiassa hoitunut englanniksi. Pari päivää sitten kämppikseni avasi keittiössä keskustelun kysymällä “Hur mår du?” ja kysymys tuntui yhtäkkiä niin vieraalta että se olisi yhtä hyvin voinut olla mandariinikiinaksi esitetty ja ymmärtämiseni olisi ollut tasan yhtä sujuvaa. Totesin, että kielitaitoni on kokenut dramaattisen lamaannuksen ja olen tipahtanut johonkin syvälle alkeistason alapuolelle. Parempi siis keskittyä hetkeksi yhteen vieraaseen kieleen ja palata harjaannuttamaan ruotsia sitten, kun pää on taas valmis ottamaan informaatiota vastaan useammalla kielellä. 

Kuulemisiin taas, nautitaan syksyisistä väreistä ja valosta vielä, kun niitä hetken aikaa riittää!

🍁 Inkeri

Ps. Löydät minut nyt myös Pinterestistä! Linkki some-valikossa sivun alareunassa.

 

 

KOMMUNIKAATIOKATKOKSIA

Heräsin juuri päiväunilta kello 18.20. Se ei ole ollut mitenkään tavanomaisesta poikkeavaa viime päivinä ja yöunetkin ovat helposti 12 tunnin mittaiset. Luulen, että nyt aletaan olla siinä pisteessä, kun suurin alkuhuuma on laantumassa, aivot alkaa  tottua uuteen elämäntilanteeseen ja “hellittää” jatkuvasta skarppaamisesta. Ja varmasti myös prosessoida vimmatusti kaikkea tähän asti opittua. Ehkä suuri unentarve on samaa kuin pikkulapsilla, jotka opettelevat puhumaan ja oppivat joka päivä valtavan määrän uutta ympäristöstään. Välillä tekisi mieli viettää pari päivää vain tutuissa maisemissa, puhua suomea ja tavata vain ennestään tuttuja naamoja, jotta aivot ehtisi palautua hetkeksi. Toisaalta on innostavaa, miten koko ajan se “tuttu piiri” laajenee ja kommunikointikin sujuu päivä päivältä luontevammin.

kommunikaatio2.jpg

Kommunikointi onkin aihe, josta haluan avautua hieman enemmän. Tähän asti olen puhunut enemmän englantia kuin ruotsia, sillä monet vaihto-opiskelijat eivät puhu ruotsia lainkaan. Kuitenkin asiointitilanteet hoidan pääasiassa ruotsiksi, kämppisten kanssa kommunikoimme ruotsiksi ja parin vaihtarikaverin kanssa myös puhumme ruotsia treenin vuoksi. Ensi viikolla minulla alkaa ensimmäinen ruotsinkielinen logopedian kurssi.

Olen ollut pääasiassa tyytyväinen kielitaitooni, eikä mitään hillitöntä kriisiä ole aiheutunut sen suhteen. Kuitenkin kahden vieraan kielen välillä vaihtelu on välillä uuvuttavaa. Kun toinen sujuu, toinen unohtuu. Jos on koko päivän keskustellut vain englanniksi ja yhtäkkiä kämppis puhkeaa kyselemään päivän kuulumisia ruotsiksi, pää lyö täysin tyhjää ja yksinkertaisimmatkin sanat ovat tipotiessään. Tai kun kerrankin on päässyt hyvään flowhun ruotsinkielellä, päädynkin viettämään iltaa vaihtarien kanssa, jolloin englaninkielinen keskustelu ei olekaan enää yhtään niin sujuvaa kuin edellispäivänä. Välillä kieli vaihtuu lauseiden sisällä edestakaisin (lähinnä ruotsinkieltä joutuu täydentämään englannilla). Välillä ei tiedä, kumpaa puhuisi ja tuloksena on täysi blokki.

kommunikaatiokatkoksia

Uusiin ihmisiin tutustuessa haluaisi tietysti pystyä ilmaisemaan itseään mahdollisimman monipuolisesti ja luontevasti, antaa hyvän vaikutelman ja olla oma itsensä. Kuitenkin ilmaisu on luonnollisesti suppeampaa vierasta kieltä puhuessa ja välillä tuntuu, että koko persoonallisuus on rajoittuneempi eri kielillä. Kampaajalla istuessani olisin halunnut ylistää uutta tukkaani mahtipontisilla kiitollisuuden ilmauksilla, mutta ainoa, mitä sillä hetkellä tuli mieleen oli “Jag tycker om det jättemycket”. Päädyin toistelemaan siis samaa fraasia muutamaan otteeseen, jotta tyytyväisyyteni tulisi varmasti selväksi. Tällaisissa tilanteissa sen lisäksi, että oma ilmaisu jää yksipuoliseksi, tuntee välillä olevansa natiivin silmissä melko yksinkertainen myös persoonana.

On siis välillä melkoinen haaste luoda uusia suhteita ja antaa itsestään vakuuttava kuva vieraalla kielellä, mutta onneksi monet täällä ovat samassa tilanteessa ja nekin, jotka eivät ole, useimmiten ymmärtävät hitaan kommunikoinnin johtuvan kielimuurista, eikä vähä-älyisyydestä. Olen siitä huolimatta onnistunut aiheuttamaan liudan kiusallisia tilanteita vastaamalla pontevasti täysin eri asiaan, mitä kysyttiin (ja tajuamalla virheeni vasta kauan tilanteen mentyä ohi) tai nyökyttelemällä ymmärtävinäni kommenttiin, jonka myöhemmin tajuan olleen kysymys, johon minulta odotetaan jotakin kattavampaa vastausta. Oh well.

Ajoittain on siis turhauttavaa, kun ei voi sanoa, mitä haluaisi, vaan pitää tyytyä siihen, mitä osaa. Ja on myös turhauttavaa tuntea itsensä pölvästiksi, joka ei pysy tilanteen tasalla tai antaa täysin erilainen vaikutelma omasta persoonallisuudestaan kuin mitä se äidinkielellä olisi. Sosialisointi on aivan eri tavalla uuvuttavaa, kun kommunikointi vaatii skarppaamista ollakseen sujuvaa. Päivien päätteeksi sujuva suomikin tuntuu välillä haasteelta, kun aivot ovat aamusta iltaan olleet englanti/ruotsi -asetuksella.

Tästä kaikesta vuodatuksesta huolimatta voin kuitenkin olla helpottunut siitä, että pääasiassa onnistumisen kokemuksia on ollut enemmän kuin kömmähdyksiä, joten kieli ei ole aiheuttanut väsymystä ja asiaankuuluvaa takkuilua vakavampaa ongelmaa (koputan puuta vielä, kun luennot eivät ole alkaneet). Olen myös koko ajan ollut luottavainen sen suhteen, että sitkeästi kieltä käyttämällä puhuminen ja ymmärtäminen käy yhä vaivattomammaksi.

wp-image--861577022.

Olen onnekas myös siinä mielessä, että minulla on yksi englantia äidinkielenään puhuva kämppis ja kolme ruotsalaista, joten saan hyvää treeniä ja palautetta molemmista. On jotenkin erityisen motivoivaa kuulla natiivilta, että kielitaitoni on parantunut. Ja toisaalta väärinymmärryksiä tai kommunikaatiokatkoksia ei synny niin helposti, kun edes toinen puhuu äidinkieltään. Mielenkiinnolla odotan, miten kielitaitoni muuttuu seuraavien kuukausien aikana. Ajatus sujuvasta ruotsinkielestä on ainakin niin kiehtova, että motivaation puutteesta ei tule oppiminen olemaan kiinni!

❤ Inkeri

Kuvat ovat satunnaisia otoksia viime lauantain Tukholman reissulta. 🙂