Uupumus on kutsu kokonaisvaltaiseen muutokseen

Viisi kuukautta sitten pakkasin tavarani ja lähdin lapsuudenkotiini lepäämään. Pitkään taustalla kytenyt uupumus oli edennyt siihen pisteeseen, etten selvinnyt enää omasta arjestani. Olin hyvin kirjaimellisesti kuluttanut itseni loppuun ja seuraavat kuukaudet vietin seiniä tuijottaen, ymmärtämättä täysin itsekään, mitä ihmettä oli tapahtunut.

Näistä tunnelmista on tultu jo pitkä tie eteenpäin, ja matkan varrella vertaistarinat uupumuksesta ovat olleet äärettömän tärkeitä. Terveydenhuollossa olen kohdannut paljon ymmärtämättömyyttä tilannettani kohtaan, mutta kohtalotovereiden kertomukset ovat antaneet kaivattuja selityksiä omalle romahtamiselleni. Ne ovat tsempanneet eteenpäin epätoivon hetkillä ja rohkaisseet ottamaan vastaan sen muutoksen, jonka uupuminen tuo väistämättä tullessaan. Haluan siksi myös itse jakaa kokemuksiani loppuun palamisesta ja mahdollisesti siten auttaa muita samaa kokevia.

Mistä uupumuksessa on kyse?

Uupumus on voimakas merkki siitä, että niin fyysistä, psyykkistä kuin henkistä hyvinvointia on laiminlyöty – ollaan ehkäpä täysin hukassa itseltä ja siksi elämä vaatii pysähtymään. Uupumus on kuin rehellisen suorasanainen ystävä, joka koputtaa olalle ja toteaa, että nyt et taida enää jaksaa samaa rataa, joten lepääpä ihan kunnolla ja aloita sitten alusta.

Vaikka ulospäin uupumus näyttäytyy hyvin synkkänä – syvänä väsymyksenä, toimintakyvyn laskuna, pakkolepona, turhautumisena, ahdistuksena, päänsärkynä ja huonoina yöunina – sisältyy siihen valoisampikin puoli. Syvemmältä sanomaltaan uupumus on itseasiassa kovinkin hyväntahtoinen: se on omien tarpeiden huolellista kuulostelua, omien arvojen jalostamista, omalle rajallisuudelle ja inhimillisyydelle nöyrtymistä, vahingollisista ajattelutavoista irtipäästämistä ja kokonaisvaltaista itsestä huolehtimista. Kehon viestien kunnioittamista ja hyvinvoinnin nostamista korkeimmalle jalustalle.

Uupumus haluaa oikeastaan sanoa: tee sitä, mikä saa voimaan hyvin ja unohda muu.

Mitä loppuun palaminen mahdollistaa?

Uupumus antaa täysin uuden perspektiivin elämän perusasioiden merkitykselle. Se on opettanut arvostamaan tavallisia arkipäiviä. Ystäviä ja perhettä. Sitä, että on energiaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Yksinkertaista elämää, kotia.

Turhat huolenaiheet ovat karisseet minimiin ja kiitollisuus on herännyt pieniä, arkisia ihmeitä kohtaan. Pysähtyminen on tehnyt näkyväksi, miten paljon minulla jo on. Ja toisaalta antanut mahdollisuuden keskittyä vain itseen, tutustua siihen tyyppiin, joka löytyy kuormittuneen pinnan alta. Hioa tulevaisuudensuunnitelmia omia haaveita kuunnellen ja muuttaa elämää vähän enemmän itseni näköiseksi.

Ennen kaikkea uupumus on antanut luvan levätä keskellä kiireistä maailmaa ja huomata, että sitä olen oikeastaan kaivannut jo kauan.

Voimia kaikille uupuneille ja uupuneiden läheisille,

❤ Inkeri

JOKAINEN UNELMA ON KASVUTEHTÄVÄ

Uskon, että kaikilla on joku unelma. Se voi olla säilynyt kirkkaana mielessä lapsuudesta saakka tai jäänyt vuosien varrella muiden suunnitelmien alle piiloon, mutta jossain kerroksien alla se elää suunnanmuutoksista piittaamatta. Ehkä se on jo toteutunutkin ja poikinut uusia unelmia tai on vielä odottamassa oikeaa hetkeä astua parrasvaloon. En usko kuitenkaan hetkeäkään, etteikö kaikkien unelmien kuuluisi toteutua. Jos unelma on todellinen, sitä tulee kuunnella. Jokainen unelma on kasvutehtävä. Ne näyttävät suuntaa, mitä kohti haluamme kehittyä.

Unelma tuntuu siltä, että minun kuuluu tavoitella sitä, koska se on tärkeä osa minua jo nyt. Se ei ole egon himoamaa ulkoista arvostusta tai hetken huumaa. Unelma on haluttu siitä huolimatta, ettei se toisi lisää ulkoista statusta. Sitä tavoitellessaan todellinen palkkio on se, että pääsee lähemmäs aitoa itseään.

IMG_5683 (2)

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että uskon aidon kasvun suuntautuvan kohti sitä, mitä olimme lapsena (eikä toisinpäin!). Lapsena tiedämme, mitä tehdessämme olemme parhaassa yhteydessä itseemme, mikä vie koko kehon mennessään ja nostaa elämänenergiamme katonrajaan. Tiedämme, mikä on juuri meidän luontainen tapamme voida hyvin ja auttaa muita, miten parhaiten tuomme oman panoksemme paremman maailman luomiseen. Usein jossakin kehitysvaiheessa ulkoiset paineet ja ympäristön odotukset kuitenkin hämärtävät yhteytemme siihen voimakastahtoiseen pikkutyyppiin, jolla oli selvät sävelet ja elämänsuunta. Kun tavoittelee unelmaa, luo samalla takaisin tätä yhteyttä.

En silti usko, että unelmaa kannattaa ryhtyä toteuttamaan väkisin vääntäen millä tahansa hetkellä. On todennäköistä, että silloin epäonnistuu, jos kasvumatka kohti unelmaa jää puolitiehen. Kaukaiselta tuntuvaa haavetta ei ehkä olekaan tarkoituskaan toteuttaa juuri nyt, vaan seurata pienin askelin sitä polkua, jonka päässä palkinto odottaa. Sille tulee kyllä hetkensä.

Ensimmäinen askel on ottaa unelmat tosissaan. Unohtaa vähättely ja uskaltaa olla unelmansa kokoinen. Unelmat tuntuvat tärkeiltä (ja pelottavilta) syystä. Ne sisältävät hyvin haavoittuvaisen ja samalla kaikista autenttisimman version itsestämme.

❤ Inkeri