#AIDOTKASVOT-ARVONTA!

Ilokseni saan kertoa, että lifestyle-sivusto OISA on lähtenyt mukaan #aidotkasvot-somehaasteeseen (← käy lukemassa, mistä on kyse, jos haaste on mennyt huti!). Olen saanut paljon kommentteja ja palautetta tähän teemaan liittyen, kiitos valtavasti siitä! ❤ On ollut mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksianne ja ajatuksianne selfieiden täyttämästä somesta ja olen myös suuresti ilahtunut kaikista haastekuvista, joita tähän asti on somekanaviin ilmestynyt. Aihe alkoi tuntua vielä tärkeämmältä, kun puheeksi tuli esimerkiksi sosiaalisen median aiheuttamat ulkonäköpaineet ja sitä kautta vaikeus esiintyä kuvissa omana itsenään.

Haasteeseen sain alunperin idean pohdiskellessani, miten helposti someen lisätyt kuvat vääristävät todellisuutta ja peittävät alleen sen upean, persoonallisen olemuksemme, joka ansaitsisi tulla enemmän näkyville kuin kiilloteltu illuusio, joka feediin helposti lipsahtaa. Ja edellisestä postauksesta heränneen keskustelun perusteella ilmiö ei ollut pelkästään omasta päästäni tempaistu. Haluaisin nähdä enemmän kuvia, joissa sisältäpäin tuleva aitous olisi isommassa roolissa, eikä sillä olisi niin väliä, onko tukka niin justiinsa tai kasvot symmetrisessä hymyssä. Näytettäisin somessakin siltä, miltä tuolla kadulla vastaan kävellessä. Lisää taustaa haasteelle voit lukea täältä

aidotkasvot1

Lyhyesti sanottuna haasteessa on siis tarkoituksena lisätä someen #aidotkasvot -tägillä sellainen kasvokuva tai mikä tahansa omakuva – mielellään vielä jonkun toisen ottama – jossa olet aitona omana itsenäsi, ilman sitä tuttua kamerailmettä tai keimailevaa kuvakulmaa. Kuva voi olla otettu tietämättäsi tai muuten vain luonnollisessa tilanteessa, jossa mielestäsi näytät juuri siltä omalta itseltäsi. Jos mielestäsi somefeedisi vilisee jo tällaisia kuvia – onnittele itseäsi!! – ja lisää kuvaan vain tägi #aidotkasvot.

Mutta mikä kumma on OISA ja miten se tähän liittyy? 

Oisa on 1.1.2018 aukeava upouusi lifestyle-sivusto, jota tällä hetkellä kiireen vilkkaa työstetään (voit seurata homman etenemistä Instagramissa @oisalifestyle!) Oisa on hyvää vauhtia kasvamassa helposti lähestyttäväksi, kotoisan lämpimäksi hauskemman hyvinvoinnin puolestapuhujaksi. Sivustolta tulet löytämään artikkeleita ja blogeja maanläheisistä, arjen ja vapaa-ajan hyvinvointiin liittyvistä teemoista. Tiedossa siis hyväntuulista lifestyle-vaikuttamista kauniiden kuvien kera! Miten innostavalta tämä kuulostaa?! Sivuston perustajat Emma ja Priska vaikuttavat tekevän työtään suurella sydämellä, mikä varmasti tulee heijastumaan laadukkaaseen sisältöön. Löydät Oisan myös sivupalkista “Yhteistyö”-otsikon alta.

Oisa haluaa osaltaan myös kannustaa kaikkia olemaan omia itsejään somessa ja osallistuu haasteeseen tuotepalkkion muodossa. Kaikkien osallistujien kesken siis arvotaan kuvassa oleva suloinen paketti, joka sisältää luonnonteetä, suklaata ja kauniita Marimekon servettejä. Nyt siis tägäilemään aitoja kasvoja! Arvonta suoritetaan marraskuun viimeisenä päivänä, eli vielä on hyvin aikaa järjestää kuvaussessio tai tulla yllätetyksi kameran kanssa. Kaikki Facebookissa tai Instagramissa #aidotkasvot-tägillä varustetut kuvat ovat mukana arvonnassa. Jos jaat kuvasi mieluummin jossain muussa somekanavassa, ilmoita siitä minulle, niin otan sen huomioon. 

HUOM! Näen vain julkiset julkaisunne, joten muista vaihtaa haastekuvasi/profiilisi asetukset julkiseksi vähintään arvontapäivän ajaksi, jotta olet varmasti mukana. 🙂

Luonnollisen kaunista marraskuuta!

❤ Inkeri