Kiire ja suorittaminen tukahduttavat luontaisen herkkyytemme

Herkkyysteemasta ja etenkin erityisherkkyydestä puhutaan tällä hetkellä paljon ja olen huomannut sen aiheuttavan jonkin verran myös tuhahtelua ja vähättelyä. Halusin tuoda esiin oman näkökulmani siitä, miksi herkkyydestä on tärkeää juuri nyt herättää keskustelua ja pohtia, miksi se aiheuttaa vastareaktioita.

Herkkyyteen liitetään kulttuurissamme vahva negatiivinen leima, koska herkkyys koetaan vastakohtana pärjäämiselle, tehokkuudelle ja suorittamiselle. Moni on kasvanut malliin, jossa olet joko reipas tekijä tai herkkä nyhverö. Tämä ajattelumalli on perintöä historiastamme, jossa itsensä kuunteluun ei ollut mahdollisuutta ja reippaus oli ainoa keino selvitä hengissä. Koemme herkän inhimillisyyden helposti edelleen uhkana, vaikka syytä ei enää olisi.

Oman uupumukseni myötä herkkyyteni on ollut useampaan otteeseen suurennuslasin alla, ja olen hämmästyksekseni ymmärtänyt, että se on oikeastaan valtava voima, jonka puuttuessa juoksemme kovaa päin seinää. Herkkyys on juuri se puuttuva palanen, jota tehokkuutta ylistäessä ja kiireeseen hukkuessa ollaan kipeästi vailla. Yritämme usein kovalla ulkokuorella suojella herkkyyttämme, mutta voisi myös ajatella, että herkkyytemme on oikeastaan olemassa suojellakseen meitä.

Olen aiemmin kirjoittanut herkkyydestä erityisherkän näkökulmasta, mutta uskon, että ihan jokaisen terveydelle olisi tärkeää tutustua herkkyyteensä. Herkkyyden ollessa hyllyllä, alamme helposti suorittaa elämää ulkoa ohjatusti ja ohitamme olennaiset sisäiset viestit.

Kiire ei koskaan tuo herkkyyden valopuolia esiin.

Vaatii rohkeutta kuunnella näitä viestejä – omia tunteita, omaa ajan ottamisen tarvetta, itselleen sopivaa tekemisen ja olemisen välistä rytmiä – sekä olla samaan aikaan hyvin tietoinen siitä, että ympäristö odottaa tehokkuutta, nopeita reaktioita ja suuria suorituksia. Vauhti ei kuitenkaan takaa hyviä tuloksia, eikä varsinkaan ihanteellista terveydentilaa.

Mitä herkempi yksilö, sitä enemmän informaatiota ottaa ympäristöstään ja muista ihmisistä vastaan, ja sitä enemmän on myös tarve pysähtymiseen. Herkkä tarvitsee aikaa tarkkailuun, tunnusteluun, pohtimiseen, varmisteluun, ymmärtämiseen ja valmistautumiseen. Tämä luonnollisesti vaatii aikaa enemmän kuin suinpäin toimiminen, mutta johtaa usein luoviin, laajakatseisiin ja huolellisiin lopputuloksiin. Kiire ei koskaan tuo herkkyyden valopuolia esiin. Kun kaahataan koko ajan oman luonnollisen rytmin edellä, seuraa hermoston ylivirittyminen ja ylikuormitttuminen (eli krooninen stressi, joka on monelle ennemmin sääntö kuin poikkeus) – ja ollaan kaukana parhaasta potentiaalista.

Mielestäni käynnissä oleva uupumusepidemia ja kasvavat mielenterveysongelmat ovat yksi hälyttävä esimerkki siitä, että kiellämme vahvasti jonkin inhimillisen tarpeen. Vaikka ulospäin näyttäisikin selviävän tahdissa, jatkuva sisäisen ja ulkoisen maailman epätasapaino näkyy väistämättä jossakin. Seuraamukset voivat näkyä monenlaisina fyysisinä ja psyykkisinä oireina, vuosia jatkuessaan jopa pitkäaikaisena sairastumisena.

Herkkyyden paradoksi on siinä, että mitä enemmän hidastaa, sitä parempia tuloksia saa aikaan. Hidastamisen arvoa on viime vuosina onneksi alettu ymmärtää ja nostaa sen ansaitsemalle jalustalle hieman enemmän, mutta vielä on pitkä matka näiden arvojen toteutumiseen jokapäiväisessä arjessamme.

Herkkyys meissä jokaisessa sisältää sen persoonallisen, idearikkaan ja empaattisimman osan itseämme. Tuomalla herkkyyttämme tietoisuuteemme, heräämme hienovaraisemmille huomioille itsestämme ja ympäristöstämme. Näemme ongelmat selkeämmin, ja olemme avarakatseisempia ratkaisuille. Herkkyyttä vaalimalla kykenemme syväluotaavampaan ymmärrykseen siitä, millaista muutosta milloinkin tarvitaan. Herkkinä suhtaudumme myös toisiimme rakkaudellisesti ja tasavertaisina, koska suostumme näkemään sen saman inhimillisyyden muissa, joka itsessämmekin on.

Herkkyys mahdollistaa aidon läsnäolon ja kokemusrikkaamman elämän. Toisin sanoen, en näe yhtäkään syytä, miksi herkkyyden leima olisi synkkä.

❤ Inkeri

NÄEN KAKSI ERI FEMINISMIÄ

Näen kaksi toisilleen vastakkaista feminismiä. Ensimmäisessä näen maskuliinisten arvojen edelleen korostuvan sillä argumentilla, että kaikki, sukupuolesta tai ylipäätään yksilöllisistä ominaisuuksistaan riippumatta, voidaan sovittaa samaan muottiin. Että minkäänlaista jaottelua ei saisi tapahtua. Että kaikilla on samat lähtökohdat ja maskuliinisessa yhteiskunnassa se tarkoittaa, että luontaisesti feminiinisemmät henkilöt sovitetaan heille epäluonnollisiin olosuhteisiin.

On kuitenkin eri asia samanlaistaa kaikki yhdeksi kuin tasa-arvoistaa kaikki erilaiset. Tiedostan, että terminä feminismi kattaa nykyään alleen paljon muutakin kuin sukupuolten välisen tasa-arvon, mutta tällä hetkellä tuntui tärkeältä lähestyä asiaa tästä näkökulmasta. Lisäksi on tarpeen mainita, että pohdin maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä laajemmassa ilmiössä kuin sukupuoliin viitaten. Puhuessani näillä käsitteillä viittaan meissä jokaisessa vaikuttavaan kahteen elämää ylläpitävään energiaan, joilla on omat tehtävänsä tasapainon saavuttamiseksi. Vaikka usein feminiinienergia on luonnostaan voimakkaampaa naisilla ja maskuliinienergia miehillä, aina jako ei ole näin yksioikoista. Jokaisessa meissä on yksilöllinen yhdistelmä molempia.

IMG_5338 (2).JPG

Meille on rikkautena annettu siis kaksi eri vastavoimaa, feminiininen ja maskuliininen. Maskuliinisuus sisältää mm. suoraviivaisuutta, päättäväisyyttä, järkeilyä ja kulmikkuutta. Feminiinisyyteen puolestaan liittyvät pehmeys, luovuus, intuitio ja syväluotaavuus. Molemmat yhtä tärkeitä ja erityisesti tärkeitä vastaenergioita toisilleen, mutta toinen näistä on yhteiskunnassamme, ja väitän että liian monen yksilönkin elämässä vähemmän arvostettu. Ja koska toimintamme taustalla vaikuttaa aina siihen liitetty arvomaailma, on tärkeää vaikuttaa nimenomaan arvoihin, jotta mikään muutos voi konkretian tasolla tapahtua.

Kuvittele hetki tilannetta, jossa rationalisoinnille, päättäväisyydelle ja selkeydelle tuhahdettaisiin väheksyvästi ja päiviteltäisiin, mitä huuhaata sellainen on. Sen jälkeen kuvittele tilanne, jossa intuitiiviseen, tunnepohjaiseen toimimiseen tai pehmeään seilailemiseen eri suuntien välillä suhtauduttaisiin ylläolevalla tavalla. Kumpi tuntuu arkipäiväisemmältä? Kumpaan olemme tottuneet? Kummanlaisia ominaisuuksia arvostat itsessäsi enemmän?

Feminiiniset arvot nostetaan esille usein väärässä värissä, vähätellen ja tuhahdellen. Jos kuitenkin synnynnäisesti feminiinisyyteen suuntautuva henkilö toimii jatkuvasti maskuliinisten arvojen mukaan, se tarkoittaa jonkin tärkeän osan sivuuttamista itsessään, itsensä toteuttamisen mahdollisuuden menettämistä, uupumista, elämänkipinän sammumista. Sama tapahtuisi toisin päin, jos maskuliinienergiaa työnnettäisiin jatkuvasti sivuun feminiinisen tieltä.

IMG_5308 (4).JPG

On äärettömän tärkeää, että luontainen energia pääsee toteutetuksi, että sitä ei ympäristön paineesta jouduttaisi tukahduttamaan, ja siinä on mielestäni kehityksen paikka nyky-ympäristössämme. Yhteiskuntamme on niin maskuliinistunut, että sen arvojen mukaan toimiminen ei luo kaikille tasa-arvoista hyvinvointia. Emme voi väkisin työntää pyöreää palikkaa kulmikkaaseen muottiin. Kaikille eivät sovi ne arvot, jotka ovat jalustalla. Joskus feminismiä näkee ajettavan nimenomaan peräänkuuluttamalla, että kaikki olemme samalla viivalla maskuliinisuuden mittarilla, toisin sanoen kieltämällä se tosiasia, että olemme upean erilaisia.

Todellinen tasa-arvo olisi tilan antamista yhtä paljon kummallekin vastaenergialle. Tilaa tehokkuudelle sekä luovan tauon ottamiselle. Tilaa suoraviivaisuudelle sekä mutkittelulle. Kontrolloinnin ja järjestelmällisyyden vastapainoksi sydämen äänen kuuntelua ja elämän kannattelua. Silloin kenenkään oikeuksia ei riistettäisi tai ennaltamääriteltäisi, vaan annettaisiin kaikille tasapuolisesti mahdollisuus toteuttaa omia luontaisia voimiaan – sekä feminiinistä että maskuliinista.

IMG_5344 (3).JPG

Onneksi yhä useammin pehmeämpiä arvoja nostetaan pinnalle, ja niiden välttämättömyyteen hyvinvointimme kannalta on herätty. Feminiinisyyden tuominen samanarvoisena maskuliinisuuden rinnalle on paras mahdollinen lääke, mitä voin epätasapainoa ylläpitävään, suorituskeskeiseen ympäristöön keksiä.

En siis näe, että kyseessä olisi pelkästään naisten voimaantuminen. Uskon, että sukupuolesta riippumatta kuka tahansa voisi paremmin, kun olisi lupa myös herkistyä, olla luova, pysähtyä ihailemaan kauneutta ja voimaantua omassa feminiinienergiassaan. Ja hyödyntää maskuliinista puolta taas niissä kohdissa, joissa se on omiaan. Miten voimakkaita olisimmekaan, kun näistä kumpaakaan ei olisi syytä pienentää itsessämme.

Näen siis kaksi feminisimiä. Toisessa feminiiniset ja maskuliiniset arvot nostetaan samalle jalustalle, jolloin molemmilla on yhtä paljon voimaa niin yhteiskunnassa kuin jokaisen yksilön elämässä. Vasta kahden energian harmoniassa voimme loistaa täydessä potentiaalissamme ja olla rehellisesti tasa-arvoisia.

❤ Inkeri