NÄEN KAKSI ERI FEMINISMIÄ

Näen kaksi toisilleen vastakkaista feminismiä. Ensimmäisessä näen maskuliinisten arvojen edelleen korostuvan sillä argumentilla, että kaikki, sukupuolesta tai ylipäätään yksilöllisistä ominaisuuksistaan riippumatta, voidaan sovittaa samaan muottiin. Että minkäänlaista jaottelua ei saisi tapahtua. Että kaikilla on samat lähtökohdat ja maskuliinisessa yhteiskunnassa se tarkoittaa, että luontaisesti feminiinisemmät henkilöt sovitetaan heille epäluonnollisiin olosuhteisiin.

On kuitenkin eri asia samanlaistaa kaikki yhdeksi kuin tasa-arvoistaa kaikki erilaiset. Tiedostan, että terminä feminismi kattaa nykyään alleen paljon muutakin kuin sukupuolten välisen tasa-arvon, mutta tällä hetkellä tuntui tärkeältä lähestyä asiaa tästä näkökulmasta. Lisäksi on tarpeen mainita, että pohdin maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä laajemmassa ilmiössä kuin sukupuoliin viitaten. Puhuessani näillä käsitteillä viittaan meissä jokaisessa vaikuttavaan kahteen elämää ylläpitävään energiaan, joilla on omat tehtävänsä tasapainon saavuttamiseksi. Vaikka usein feminiinienergia on luonnostaan voimakkaampaa naisilla ja maskuliinienergia miehillä, aina jako ei ole näin yksioikoista. Jokaisessa meissä on yksilöllinen yhdistelmä molempia.

IMG_5338 (2).JPG

Meille on rikkautena annettu siis kaksi eri vastavoimaa, feminiininen ja maskuliininen. Maskuliinisuus sisältää mm. suoraviivaisuutta, päättäväisyyttä, järkeilyä ja kulmikkuutta. Feminiinisyyteen puolestaan liittyvät pehmeys, luovuus, intuitio ja syväluotaavuus. Molemmat yhtä tärkeitä ja erityisesti tärkeitä vastaenergioita toisilleen, mutta toinen näistä on yhteiskunnassamme, ja väitän että liian monen yksilönkin elämässä vähemmän arvostettu. Ja koska toimintamme taustalla vaikuttaa aina siihen liitetty arvomaailma, on tärkeää vaikuttaa nimenomaan arvoihin, jotta mikään muutos voi konkretian tasolla tapahtua.

Kuvittele hetki tilannetta, jossa rationalisoinnille, päättäväisyydelle ja selkeydelle tuhahdettaisiin väheksyvästi ja päiviteltäisiin, mitä huuhaata sellainen on. Sen jälkeen kuvittele tilanne, jossa intuitiiviseen, tunnepohjaiseen toimimiseen tai pehmeään seilailemiseen eri suuntien välillä suhtauduttaisiin ylläolevalla tavalla. Kumpi tuntuu arkipäiväisemmältä? Kumpaan olemme tottuneet? Kummanlaisia ominaisuuksia arvostat itsessäsi enemmän?

Feminiiniset arvot nostetaan esille usein väärässä värissä, vähätellen ja tuhahdellen. Jos kuitenkin synnynnäisesti feminiinisyyteen suuntautuva henkilö toimii jatkuvasti maskuliinisten arvojen mukaan, se tarkoittaa jonkin tärkeän osan sivuuttamista itsessään, itsensä toteuttamisen mahdollisuuden menettämistä, uupumista, elämänkipinän sammumista. Sama tapahtuisi toisin päin, jos maskuliinienergiaa työnnettäisiin jatkuvasti sivuun feminiinisen tieltä.

IMG_5308 (4).JPG

On äärettömän tärkeää, että luontainen energia pääsee toteutetuksi, että sitä ei ympäristön paineesta jouduttaisi tukahduttamaan, ja siinä on mielestäni kehityksen paikka nyky-ympäristössämme. Yhteiskuntamme on niin maskuliinistunut, että sen arvojen mukaan toimiminen ei luo kaikille tasa-arvoista hyvinvointia. Emme voi väkisin työntää pyöreää palikkaa kulmikkaaseen muottiin. Kaikille eivät sovi ne arvot, jotka ovat jalustalla. Joskus feminismiä näkee ajettavan nimenomaan peräänkuuluttamalla, että kaikki olemme samalla viivalla maskuliinisuuden mittarilla, toisin sanoen kieltämällä se tosiasia, että olemme upean erilaisia.

Todellinen tasa-arvo olisi tilan antamista yhtä paljon kummallekin vastaenergialle. Tilaa tehokkuudelle sekä luovan tauon ottamiselle. Tilaa suoraviivaisuudelle sekä mutkittelulle. Kontrolloinnin ja järjestelmällisyyden vastapainoksi sydämen äänen kuuntelua ja elämän kannattelua. Silloin kenenkään oikeuksia ei riistettäisi tai ennaltamääriteltäisi, vaan annettaisiin kaikille tasapuolisesti mahdollisuus toteuttaa omia luontaisia voimiaan – sekä feminiinistä että maskuliinista.

IMG_5344 (3).JPG

Onneksi yhä useammin pehmeämpiä arvoja nostetaan pinnalle, ja niiden välttämättömyyteen hyvinvointimme kannalta on herätty. Feminiinisyyden tuominen samanarvoisena maskuliinisuuden rinnalle on paras mahdollinen lääke, mitä voin epätasapainoa ylläpitävään, suorituskeskeiseen ympäristöön keksiä.

En siis näe, että kyseessä olisi pelkästään naisten voimaantuminen. Uskon, että sukupuolesta riippumatta kuka tahansa voisi paremmin, kun olisi lupa myös herkistyä, olla luova, pysähtyä ihailemaan kauneutta ja voimaantua omassa feminiinienergiassaan. Ja hyödyntää maskuliinista puolta taas niissä kohdissa, joissa se on omiaan. Miten voimakkaita olisimmekaan, kun näistä kumpaakaan ei olisi syytä pienentää itsessämme.

Näen siis kaksi feminisimiä. Toisessa feminiiniset ja maskuliiniset arvot nostetaan samalle jalustalle, jolloin molemmilla on yhtä paljon voimaa niin yhteiskunnassa kuin jokaisen yksilön elämässä. Vasta kahden energian harmoniassa voimme loistaa täydessä potentiaalissamme ja olla rehellisesti tasa-arvoisia.

❤ Inkeri

MAISEMA SUORITTAMISEN TAKANA

Edellinen tekstini uupumuksesta sai paljon suosiota ja moni samaistui vahvasti kokemukseeni. Siitä inspiroituneena ajattelin, että uupumukseen johtaneet syyt antavat varmasti yhtä lailla monelle tärkeää pohdittavaa. Lisäksi törmäsin Hidasta elämää -sivustolla osuvaan kirjoitukseen häpeästä, jota olen itsekin uupumuksen myötä ajautunut paljon pohtimaan. Nämä teemat saivatkin sitten aikaan melkoisen ajatustenryöpyn, jota oli vaikea pysäyttää, kun se kerran liikkeelle lähti. Joten suosittelen vetämään syvään henkeä ennen kuin syöksyt pää edeltä tämän tekstin syövereihin.

Käytännön tasolla uupumukseen voi olla miljoonia eri syitä – työ, fyysinen terveydentila, ylikunto, henkiset painolastit – mutta olen innostunut tutkmaan taustaa vähän laajemmasta näkövinkkelistä. Uskon, että pinnan alla kaikkia uupumustekijöitä yhteisesti ja yhteiskunnallisesti selittävät tyypillisesti kaksi pahansuopaa ja toisiinsa vahvasti kytkeytyvää voimaa nimeltä suorituskeskeisyys ja häpeä. Omia aikaisempia pohdintojani suorittamisesta voit lukea täältä.

Tunnemme häpeän ja syyllisyyden hiipivän sisuksiimme, jos emme ole tehokkaita suorittajia.

Suomalaiset ovat reipasta kansaa, eikä siinä ole tietysti sinällään mitään pahaa, reippaudella on hyvä intentio. Jos sen motiivina on kuitenkin ympäristön paine (minkä uskallan väittää olevan motiivina useammin kuin tiedostamme tai myönnämme) ennemmin kuin sydämen tahto, ollaan tarkoitusperistä huolimatta syvässä suossa ja jo matkalla uppeluksiin. Reippautta ja kykyä sovittaa yhteen opiskelut, työ, matkailu, harrastukset, kodin puunaaminen ja puutarhan hoito pidetään yleisesti hyveinä. Ihailua herättää se tyyppi, jonka palapeliin mahtuu vielä fitness-mallin vartalo ja agility-kisat. Ihastuksesta sokeutuneina huomaamatta jää se kaikki, mikä hötkyilyn taakse mahdollisesti piiloutuu. Sen sijaan tunnemme häpeän ja syyllisyyden hiipivän omiin sisuksiimme, jos emme ole yhtä tehokkaita suorittajia.

Suorittaminen ja siihen kytkeytynyt häpeä eriyttävät meidät inhimillisyydestä, yhteydestä toisiimme ja itseemme. Miksi ihmeessä ihannoisimme elämäntapaa, joka vie meitä kauemmas autenttisuudesta ja luonnollisesta hyvinvoinnista? Koska olemme lapsesta asti kasvaneet niihin arvoihin, jotka ajavat suorittamaan. Olemme oppineet, että reippaudella ja kovalla työllä rakennamme toimivaa yhteiskuntaa, eikä tänne ole tultu vihellellen unelmoimaan. Omalle sielunelämälle ei ole paikkaa eikä aikaa, kun tärkeämpää on tuntea kuuluvansa yhteisöön ja mukautua sen hiljaisiin sääntöihin.

Emme kuitenkaan voi olettaa, että samat toimintamallit toimisivat yhteiskunnassa loputtomiin. Se, mikä oli tärkeää muutama vuosikymmen sitten maailman parantamiseksi, saattaa tällä hetkellä olla ajamassa kansaa ahdinkoon. Juuri nyt uskon maailman kaipaavan lisää lempeyttä, rakkautta ja paluuta luontoon. Jotta osaisimme arvostaa, emmekä ajaisi kaaokseen sitä rakennelmaa, joka aikoinaan tarmolla ja reippaalla otteella  luotiin. On tervettä vaihtaa näkökulmaa, kasvaa ja kehittyä.

Jos sisällemme on kuitenkin juurtunut malli, jonka mukaan tehokkuus on arvoista tärkein, on silloin turvallisempaa kätkeä syvimmät itsemme toteuttamiseen liittyvät tarpeemme yleisesti hyväksyttyjen elämäntapojen suojamuurin taakse. Peittää niiden ääni kiireellä ja hälinällä sekä siitä syntyvä sisäinen tyhjyys muiden hyväksynnällä. Jos lakkaisimme suorittamasta, kontrolloimasta ja alkaisimme kuunnella itseämme, muut saattaisivat huomata, ettemme olekaan kuten ympäristö toivoisi. Ja mikä sen häpeällisempää. Pahimmassa skenaariossa joutuisimme itse myöntämään olevamme inhimillisiä, erityisiä, ainutlaatuisia. Että meillä on omat, yksilölliset, toisista poikkeavat haaveet ja tavat toteuttaa autenttista itseämme.

Tällainen suojamuuri (pinnallinen identiteetti) on kuitenkin kuin huonolle perustalle rakennettu huojuva torni ja arvata saattaa, mitä yksi kohtalokas vastatuuli sille teettää. Kun torniamme jokin ulkoinen voima hiukan töytäisee, rakennuspalikat rapisevat maantasalle yhtä nopeaan kuin egommekin. Samoin käy myös yhteiskunnalle, jos sitä kantavat voimat perustuvat samoille haperoille rakennusmateriaaleille.

Lopulta oma voimamme on paljon tehokkaampi moottori elämälle kuin ympäristön paine.

Mitä jos uskaltaisimme laskea suojamme jo ennen kuin romahdus tekee sen puolestamme ja ymmärtäisimme, että se, mitä häpeämme ja mitä touhottamisen taakse piilotamme, onkin suurin voimavaramme? Puhtaasta minuudesta tehdyt valinnat lopulta ovat niitä, jotka auttavat myös ihmisiä ympärillämme voimaan paremmin. Olivat ne miten tahansa persoonallisia ja massasta poikkeavia. Jos jokainen keskittyisi sisäisen minänsä vahvistamiseen, pomppaisimme yhteiskuntana hyvinvointiasteikolla paljon korkeammalle kuin mihin se yltää, jos vain pyrimme vain näyttämään ulospäin superihmisiltä. Lopulta oma voimamme on paljon tehokkaampi moottori elämälle kuin ympäristön paine. Rakkaus kantaa pidemmälle kuin pelko.

Toivon jokaisen säännöllisesti pysähtyvän kiireidensä keskelle miettimään, miltä suorittamisen takana oleva sisäinen maisema näyttää. Onko se puhdas, valoisa ja rakastava vai onko se epämääräinen, pelon ja häpeän täyttämä? Ja oli se mitä tahansa, tutkia maisemaa tuomitsematta ja lempeydellä; miten minä voisin paremmin?

❤ Inkeri