Uupumus on kutsu kokonaisvaltaiseen muutokseen

Viisi kuukautta sitten pakkasin tavarani ja lähdin lapsuudenkotiini lepäämään. Pitkään taustalla kytenyt uupumus oli edennyt siihen pisteeseen, etten selvinnyt enää omasta arjestani. Olin hyvin kirjaimellisesti kuluttanut itseni loppuun ja seuraavat kuukaudet vietin seiniä tuijottaen, ymmärtämättä täysin itsekään, mitä ihmettä oli tapahtunut.

Näistä tunnelmista on tultu jo pitkä tie eteenpäin, ja matkan varrella vertaistarinat uupumuksesta ovat olleet äärettömän tärkeitä. Terveydenhuollossa olen kohdannut paljon ymmärtämättömyyttä tilannettani kohtaan, mutta kohtalotovereiden kertomukset ovat antaneet kaivattuja selityksiä omalle romahtamiselleni. Ne ovat tsempanneet eteenpäin epätoivon hetkillä ja rohkaisseet ottamaan vastaan sen muutoksen, jonka uupuminen tuo väistämättä tullessaan. Haluan siksi myös itse jakaa kokemuksiani loppuun palamisesta ja mahdollisesti siten auttaa muita samaa kokevia.

Mistä uupumuksessa on kyse?

Uupumus on voimakas merkki siitä, että niin fyysistä, psyykkistä kuin henkistä hyvinvointia on laiminlyöty – ollaan ehkäpä täysin hukassa itseltä ja siksi elämä vaatii pysähtymään. Uupumus on kuin rehellisen suorasanainen ystävä, joka koputtaa olalle ja toteaa, että nyt et taida enää jaksaa samaa rataa, joten lepääpä ihan kunnolla ja aloita sitten alusta.

Vaikka ulospäin uupumus näyttäytyy hyvin synkkänä – syvänä väsymyksenä, toimintakyvyn laskuna, pakkolepona, turhautumisena, ahdistuksena, päänsärkynä ja huonoina yöunina – sisältyy siihen valoisampikin puoli. Syvemmältä sanomaltaan uupumus on itseasiassa kovinkin hyväntahtoinen: se on omien tarpeiden huolellista kuulostelua, omien arvojen jalostamista, omalle rajallisuudelle ja inhimillisyydelle nöyrtymistä, vahingollisista ajattelutavoista irtipäästämistä ja kokonaisvaltaista itsestä huolehtimista. Kehon viestien kunnioittamista ja hyvinvoinnin nostamista korkeimmalle jalustalle.

Uupumus haluaa oikeastaan sanoa: tee sitä, mikä saa voimaan hyvin ja unohda muu.

Mitä loppuun palaminen mahdollistaa?

Uupumus antaa täysin uuden perspektiivin elämän perusasioiden merkitykselle. Se on opettanut arvostamaan tavallisia arkipäiviä. Ystäviä ja perhettä. Sitä, että on energiaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Yksinkertaista elämää, kotia.

Turhat huolenaiheet ovat karisseet minimiin ja kiitollisuus on herännyt pieniä, arkisia ihmeitä kohtaan. Pysähtyminen on tehnyt näkyväksi, miten paljon minulla jo on. Ja toisaalta antanut mahdollisuuden keskittyä vain itseen, tutustua siihen tyyppiin, joka löytyy kuormittuneen pinnan alta. Hioa tulevaisuudensuunnitelmia omia haaveita kuunnellen ja muuttaa elämää vähän enemmän itseni näköiseksi.

Ennen kaikkea uupumus on antanut luvan levätä keskellä kiireistä maailmaa ja huomata, että sitä olen oikeastaan kaivannut jo kauan.

Voimia kaikille uupuneille ja uupuneiden läheisille,

❤ Inkeri

PELKO

Puhuin edellisessä tekstissä pelosta rakkauden vastakohtana ja haluan avata vähän enemmän, mitä oikeastaan tarkoitan pelolla. Tässä kohtaa tarvitsee ehkä varoittaa, että tämä teksti ei ole yhtä ruusunpunainen kuin edellinen, vaan painottuu siihen, mikä meidät pitää usein poissa rakkaudesta. Mutta juuri siksi pelosta on tärkeää puhua, jotta se ei tiedostamattamme pääse pilaamaan mahdollisuuksiamme. Pelko on rakkauden vastavoima ja usein ensimmäisenä esteenä vastassa, kun olemme toteuttamassa itseämme

Olen pohtinut paljon, mihin kaikkeen pelko naamioituu. Pelko on tunteita, jotka seisovat rakkautemme tiellä. Häpeää, eli pelkoa, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään. Kateutta, eli pelkoa, että joku toinen on meitä arvokkaampi. Välinpitämättömyyttä, eli pelkoa kohdata oma itsensä ja tunteensa. Ja niin edelleen. Usein pelko liittyy syvimmän itsemme kohtaamiseen ja sen vuoksi se pitää meidät kiireisenä tekemässä kaikkea muuta kuin mitä todella haluaisimme.

Kehossa pelko on valmistautumista puolustautumaan tulevaa uhkaa vastaan. Aivot varoittavat kehoa taistelemaan, pakenemaan tai jähmettymään. Sympaattinen hermosto aktivoituu, hengitys kiihtyy, syke nousee, lihakset jännittyvät ja hormonitasot nousevat samalla kun parasympaattisen hermoston toiminnot, kuten ruuansulatus ja verenkierto, hidastuvat. Todellisen vaaran uhatessa kaikki tämä onkin erittäin hyödyllistä, mutta mitä tapahtuu, kun omat ajatusmallimme pitävät meitä jatkuvassa pelkotilassa?

Saatamme suorittaa, kieltää ja kiirehtiä. Tai saatamme vältellä ja vetäytyä. Ja lopulta sairastua. Sairastuminen voi tapahtua joko kehossa tai mielessä tai molemmissa. Kehon tai mielen sairastumista ei oikeastaan ole olennaista erotella. Toisella pelko voi ilmentyä kipeänä selkänä ja toisella masennuksena, mutta kummassakin on kyse samoista taustasyistä ‒ pelko sairastuttaa.

Kutsumme pelkoa useimmiten stressiksi. Stressi on meille normaali tila, jonka mieli taitavasti selittää ulkoisilla tekijöillä. Pohjimmaiset pelkomme syyt voivat olla niin syvällä solumuistissamme, ettei tietoisella mielellämme ole niihin edes pääsyä. Itse asiassa mieli tekee kaikkensa, jotta emme joutuisi kohtaamaan näitä syvään painettuja tunteitamme. Mieli muodostaa usein voimakkaan vastareaktion, kun joku tai jokin ulkopuolinen tulee lähellekään pelkoamme ja se on vaarassa tulla näkyväksi. Siksi keho onkin usein luotettavampi väline pelon tunnistamisessa kuin mieli. Keho kertoo, milloin pelkäämme silloinkin, kun mieli väittää muuta.

Omaan pelkoonsa kannattaa ehdottomasti tutustua, sillä rakkauteen pääsee vain pelon läpi. Nostamalla pelkomme pintaan sen sijaan, että pitelisimme sitä kaikin voimin pinnan alla, saamme uskomattoman paljon lisää energiaa käyttöömme. Tunnistamalla pelkomme, se ei pääse huomaamattamme sotkemaan kuvioitamme. Olemme aina askeleen sitä edellä todistamassa, mihin halutessamme pystymme. Pikkuhiljaa pelon voima heikkenee, kun ajatuksemme ja tunteemme eivät enää samaistu siihen, ja olemme vapaita elämään täysillä.

Mitä tekisin, jos pelko ei rajoittaisi minua? Mihin kykenisin, jos pelkoon sidottu energia vapautuisi käyttööni?

Pelko on todellista vain välittömän vaaran uhatessa. Kaikissa muissa tilanteissa se on uskomus, joka lukitsee meidät tunnereaktioon ja käyttäytymismalleihin. Rakkaus sen sijaan on aina todellista, se on elämänenergian virtaamista ja vapautumista lukoista, se on mahdollisuuksia avaavaa ja parantavaa. Joskus riittää pelkkä ymmärrys siitä, ettei tarvitsekaan pelätä. Että voi päästää irti pelosta milloin tahansa ja alkaa luottaa.

❤ Inkeri

kirjavinkitpelkoo