ELÄMÄ ON TUNNE

Ravintolan ikkunalaudalla oli suloinen pieni mandariinipuu. Lähtiessä teki mieli ottaa yksi mandariini mukaan. Katsoin kysyvästi tarjoilijaa, joka oli heti mukana juonessa. “Ota yksi, mutta ota nopeaan. Niitä ei varmaan saisi viedä.” Tein käskystä ja innoissani kiitellen riensin ravintolan pihalle jakamaan vauvamandariinin ystäväni kanssa. Jäi hyvä mieli. Siitä, että toteutin hassun impulssin ja siitä ystävällisestä tarjoilijasta, joka antoi tehdä niin.

Elämä on tunne. Kokemus. Enemmän kuin kaikki se, mitä ulkopuolella tapahtuu. Ei se mandariini niin ihmeellinen ollut, mutta sen tuoma ilo teki tapahtumasta kokemuksen. Ei mikään konkreettinen niin ihmeellistä lopulta ole, mutta todellinen, taianomainen elämän sisältö onkin sen kaiken ulkoisen illuusion luomassa tunnekokemuksessa. Miten suuri saavutus tai käänteen tekevä tapahtuma tahansa ei olisi elämää ilman sitä sisäistä energialatausta, jota se aiheuttaa. Positiivista tai negatiivista.

elämä on tunne

Siksi loppujen lopuksi ei ole piiruakaan merkitystä, mitä teemme, miltä se saa meidät näyttämään tai mitä sillä saavutamme – voimme olla bisnesmaailman johtavia hahmoja tai metsän keskelle leiriytyneitä erakkoja ja kokea yhtä täyden tai epätäyden elämän. Merkitys on siinä, mitä tekemisemme saa meidät tuntemaan.

Tärkeitä ovat impulssit. Jos jokin vetää selittämättömästi puoleensa, mene ja tee. Jos tekee mieli maistaa ennennäkemättömän pientä mandariinia, maista. Jos tekee mieli kirjoittaa kirja, ala rustata. Jos tekee mieli toteuttaa liikeidea – well, you know what to do. Mutta tee se aina vain siksi, että tunnet.

Jos tunnet pelkoa, tee se siksi, että voittaisit pelon. Jos tunnet rakkautta, tee se siksi, että lisäisit sitä.

❤ Inkeri

PS. Kannustan edelleen kaikkia osallistumaan #aidotkasvot-haasteeseen somessa, kaikkien Instagramissa ja Facebookissa osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkkio (joka paljastetaan myöhemmin!). Muistathan ladata kuvasi julkisena, jotta näen sinun osallistuneen. 🙂 

VIRTA

Väitän, etten ole ainoa, jonka mieli yhdistää suorittamisen tavoitteiden saavuttamiseen. Eikä se ole mikään ihme, se on täysin opittua. Kielessämmekin tekeminen on yhtä kuin suorittaminen: puhumme tutkintojen ja tehtävien suorittamisesta tai saavuttamistamme hienoista suorituksista. Sanakirja kuitenkin määrittelee suorittamisen muun muassa “vaatimusten täyttämiseksi” ja “selviytymiseksi”.  Jos tavoitteistamme tulee vaatimuksia, elämä voi käydä aika raskaaksi. Mitä jos suorittaminen ei liittyisikään tavoitteiden saavuttamiseen? Mitä jos se nimenomaan olisi esteenä unelmille?

Kun teemme asioita, joista todella nautimme, emme suorita – me vain teemme. Olemme flow-tilassa, läsnä, emmekä mieti tekemisen päämääriä. Suorittaessamme mielemme sen sijaan on lopputuloksessa itse tekemisen kustannuksella. Mielemme on kiinni tietyn päämäärän saavuttamisessa ja ehkä pelossa tavoitteen saavuttamatta jäämisestä. Siirrämme silloin onnemme johonkin tulevaan pisteeseen, joka ei ole vielä meillä. Ajattelemme, että ”sitten kun saan tämän valmiiksi, olen tyytyväinen”. ”Sitten kun minulla on sitä ja tätä, niin olen vihdoin onnellinen”. Mutta ensin täytyy suorittaa, jotta saamme onnemme. Koska mieli luo jatkuvasti uusia tavoitteita, emme todellisuudessa ole tällä logiikalla koskaan onnellisia.


Suorittaminen voi olla hyvin salakavalaa. Olin itse vakuuttunut jokin aika sitten, että olen päässyt eroon suorittamisesta, koska en enää stressannut juurikaan opiskeluun tai arvosanoihin liittyviä asioita, joihin olin aiemmin liittänyt suorittamisen. Silti elämä tuntui olevan vaatimuksia täynnä.

Pikkuhiljaa olen myöntänyt, ettei suorittaminen ole mihinkään kadonnut, vain kohde on muuttunut ajan myötä. Olen suorittanut vapaa-aikaa, harrastuksia, urheilua, työntekoa ja sosiaalisia menoja. Olen suorittanut siinä pelossa, että jos en nyt tee kaikkea mahdollista mitä voin, jotain jää ehkä saavuttamatta tai kokematta kokonaan ja saatan epäonnistua jollain tavalla elämässä täysin. Itseni kiireisenä pitämällä olen kokenut, että teen kaiken voitavani saavuttaakseni jotain, mutta en ehtinyt pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaisin saavuttaa.

En väitä, että suorittamisella ei pääsisi mihinkään. Sen avulla voi varmasti saada aikaan hienoja asioita ja joidenkin asioiden hoitamisessa suorittaminen voi olla jopa tarpeellista. Elämäntapana suorittaminen voi olla kuitenkin hyvin vahingollista. Uskon, että ne asiat, joita sydämemme haluaa, eivät tule suorittamalla. Ne tulevat tekemällä asioita, joita rakastamme, ja kuten edellä todettu, sillä ei ole tekemistä suorittamisen kanssa.


Miksi suorittaminen sitten olisi niin vahingollista? Tai miten se voisi estää pääsyn tavoitteisiin? Kirjoittaessani pelosta mainitsin jo, että stressi sairastuttaa. Suorittamiseen ja päämääriin tähtääminen aiheuttaa kehossa stressiä. Energiamme on silloin sidottu selviytymiseen, eikä intohimoillemme ja luovuudellemme ole tilaa. Stressi on kuin kiviä, joita energiavirtamme koittaa väistellä päästäkseen virtaamaan vapaana. Jos kiviä on paljon, virta tukkeutuu. Päästämällä irti päämääristä ja lopputuloksista energiavirtamme vapautuu ja mahdollisuutemme ovat rajattomat.

Tällä hetkellä seilaan suorittamisen ja läsnäolon välissä. Annan virran kulkea välillä vapaasti ja sitten huomaan taas asettaneeni kiven sen tukkeeksi. Koko ajan pyrin siihen, että suorittaisin vähemmän ja luottaisin enemmän. Olisin onnellinen jo matkalla ennen päämäärää. Tekisin tässä hetkessä niitä asioita, jotka juuri nyt tuntuvat omilta ja antaisin niiden viedä sinne, minne kuulun.

❤ Inkeri