KUNPA KAIKKI LEIKKISI

On oikeastaan aika hassua, miten vakavasti sitä välillä ajautuu suhtautumaan elämään, arkeen, sääntöihin. Toisaalta se on myös harmittavan ovia sulkevaa ja siksi toivoisin jokaisen ajoittain kyseenalaistavan, mitä varten täällä ollaan ja onko olemiselle ja elämiselle todellakin olemassa jotkut kiveen kirjoitetut säännöt vai voisiko suljettuja ovia kuitenkin hieman uteliaana raottaa.

Olemme tottuneet siihen, että tiettyyn ikään ja pisteeseen asti asiat saa ottaa kevyesti ja nähdä elämän riemunkirjavana seikkailuna täynnä rajattomia mahdollisuuksia. Sitten kasvetaan isoksi ja tällainen ajattelutapa ei enää ole soveliasta, vaan jopa vastuutonta. Enää ei leikitä, vaan hoidetaan hommat niin kuin vastuullinen aikuinen.

leikki4.jpg

Mutta mitä jos tänne ei olla tultukaan puskemaan naama pokerilla eteenpäin kohti uusia velvollisuuksia, vaan ihmettelemään, kokeilemaan, heittämään pari enemmän tai vähemmän onnistunutta kärrynpyörää ja sitten taas ihmettelemään?

Leikki on tila, jossa luodaan vahvoja yhteyksiä toisiin, ollaan luovia, jaetaan iloa ja rakkautta, ilmaistaan toiveita ja tunteita, hypätään johonkin ennalta määrittämättömään, rakennetaan luottamusta ja opitaan rajoja. Eikö tällainen tila olisi äärettömän tärkeä pitää yllä ikään katsomatta?

Uskon, että esimerkiksi vahvat suhteet sisaruksiini ovat paljon juuri sen ansiota, että leikimme läpi lapsuuden yhdessä, joka päivä. Rakensimme sitä kautta läheisyyttä, jota ei kahvikupin ääressä asiallisesti keskustellen noin vaan luoda. Kuulimme toisiamme, ilmaisimme itseämme, olimme fyysisesti toisiamme lähellä, itkimme ja nauroimme. Kokeilimme, erehdyimme ja opimme.

leikki2

Miten paljon lähempänä olisimme ylipäätään kaikki toisiamme, kun uskaltaisimme useammin päästää irti aikuisuuteen sidotuista rooleista ja heittäytyä, hassuilla ja osoittaa sitä kautta hellyyttä ja välittämistä? Viimeistään vapaa-ajalla olisi hyvä päästää irti turhasta asiallisuudesta ja jäykkyydestä, jos työrooli sitä kovasti vaatii.

Leikin omaksuminen osaksi elämää ei tarkoita sitä, että mitään todellista ei saisi aikaiseksi ja kaikki olisi yhtä vitsiä. Se tarkoittaa sitä, että suhde tekemiseen nousisi jostain aidommasta lähteestä kuin ulkoisista normeista ja säännöistä: halusta kokea elämää sen kaikissa väreissä, lapsenomaisesta kyvystä nähdä kaikki enemmän tai vähemmän ihmeellisenä ja uteliaisuudesta testailla omia rajattomia mahdollisuuksia.

Leikissä näkee aina aidomman puolen niin toisesta kuin itsestä. Leikissä ollaan aina läsnä.

Joten asioiden vakavoituessa ja leukojen kiristyessä muista heittää leikiksi.

❤ Inkeri

Upeana mallina ja leikkikaverina toimi Ella Sjöblom!

LUOVUUDEN VOIMA

Saan usein biisi-idean jossain ihan muualla kuin kotona, ja yhtä usein siitä seuraa vimmainen tarve päästä pianon ääreen toteuttamaan sitä. Kuvio toistui muutama ilta taaksepäin, mutta idean ulostuonti ei onnistunutkaan yhtä kepeästi kuin olin luovuuden huuruissani odottanut. Turhauduin lopulta sointujen väkisin sovittamiseen ja sanojen epätoivoiseen hakemiseen. Tiesin, etten sillä tavalla saisi mitään muuta kuin sotkua aikaan. Mikään ei varmasti ole niin turhauttavaa, kuin tunne siitä, ettei saa itsestään irti sitä, mitä juuri sillä hetkellä olisi tarve. Niin kuitenkin kävi ja aloin epätoivoissani kyseenalaistaa, miksi edes käytän vapaa-aikaani tällaiseen touhuun. Tämänhän pitäisi olla kivaa ja innostavaa, miksi siis väännän itkua epäonnistuneen luomisprosessin takia?

luovuus1

Tilanteen myötä aloin ylipäätään pohtia, miksi koen tarvetta tehdä jotain luovaa. Miksi haluan sanoa asioita laulujen kautta, kun voin sanoa ne ihan tavallisestikin? Miksi haluan kirjoittaa pohdintojani blogiin, kun voisin todeta asiat paljon yksinkertaisemmallakin tavalla? Miksi arkiset tavat eivät riitä, vaan kaikki täytyy taiteilla vaikeimman kautta? Miksi haluan tehdä luovasti?

Vastaus oli päivän selvä jo ensimmäisen kysymyksen kohdalla (mutta useampi kysymys kuulosti sopivan dramaattiselta): luovuus on elämänvoimaani. Luova tekeminen — oli se sitten musiikkia, kirjoittamista, kuvakollaasien askartelemista tai sisustamista — pitää minut kiinni omassa itsessäni, omassa voimassani. Kun olen luovassa tilassa, turhat pintakerrokset karisevat pois ja olen aidoimmillani. Energia virtaa vapaasti ja stressiä ei ole olemassa.

Olen joskus kuvaillut vaipuvani “omaan maailmaan” musisoidessani. Olen tällä tarkoittanut tietysti flow-tilaa ja yhteyttä itseeni. Ympärillä tapahtuva ei enää hetkauta, kun pääsee kiinni omaan rakkauteensa. Ja tätä kautta on helppo myös ymmärtää, miksi omien luomusten jakaminen tuntuu tärkeältä. Koska elämänvoima (rakkaus!) kasvaa jakamalla. Saan siis energiaa jo itse luomisesta, mutta jakaminen vähintäänkin tuplaa voimani ja saa siksi luomaan entistä innokkaamin.

luovuus2

Uskon, että jokaisella olisi erittäin tärkeää ja hyödyllistä olla vähintäänkin yksi luova harrastus tai työ. Ja uskon, että ihan jokaisella on myös taito olla luova. Luovuutta voi toteuttaa niin monilla eri tavoilla, että jokaiselle on varmasti olemassa omansa. Luovuuden kautta näemme toisissamme sellaista, mihin ei arkisessa kohtaamisessa pääse mitenkään käsiksi. Huomaan itse vaikuttuvani todella paljon toisten jakamasta luovuudesta, koska siinä näytetään samalla oma aidoin minä. Se vaatii rohkeutta.

Jos siis luovuus on rakkautta ja yhteyttä itseen, jossa mikään stressi eikä ulkoinen vaikuta, miksi luova työskentely saattaa tökkiä ja turhauttaa? Koska mieli. Tiedän tietoisen mieleni tulleen sotkemaan luovuuteni silloin, kun homma tuntuu väkinäiseltä ja alan miettiä, onko tässä mitään järkeä. Mutta luovuudessahan ei koskaan ole järkeä, vaan paljon paljon paljon enemmän. Siksi rakastan luovuutta siitäkin huolimatta, että joskus olisi helpompaa vain nauraa omat ideansa pihalle ja heittää paperit roskiin. Oikeastaan juuri silloin, kun luovuus tuntuu tökkivän, on tärkein hetki olla luova ja löytää taas oma elämänvoimansa.

Lopuksi parin vuoden takaisesta luovuuspuuskasta syntynyt biisi pääsee ensi kertaa jakoon, enjoy!

❤ Inkeri