PÄÄTÖNTÄ KAPINOINTIA VAI PERUSTELTUA KYSEENALAISTAMISTA?

Hän on semmoinen, joka on aina kapinoimassa kaikkia yleisiä sääntöjä ja yhteiskunnan normeja vastaan. Sä muuten rakastaisit sitä tyyppiä. 

Näin totesi ystäväni minulle eilen. Hän kuvaili toista tuttavaansa ja havahtui, että saatanpa olla ajatuksiltani aika samanlainen. Huvitti, että hän näkee minut sääntöjä vastaan kapinoivana oman tien kulkijana tai ainakin sellaista suuresti ihannoivana, mutta samalla olin syvästi otettu. Siihen suuntaan olen koko ajan pyrkinytkin. Että elämää ei määrittäisi ulkoiset säännöt, vaan oma sisäinen ääni. Ja että sitä ei tarvitsisi selitellä, eikä muiden ääneen ihmetellä, että joku tekee toisin. Se olisi luonnollista. Kaikki tekisivät persoonallisia valintoja. Eläisivät.

wp-image--2012567411

Kapinointi sisältää ehkä hiukan negatiivisen kaiun ja tulee lähinnä mieleen hormonipäissään riehuva teini, joka ilman perusteluja haluaa tehdä aina päinvastoin kuin jokin tylsän kuivakka auktoriteetti. Tai perustellen mielipiteitään korkeintaan sillä, että olisi noloa olla samaa mieltä kuin se mistään mitään tietämätön opettaja tai vanhempi.

Vaikka uskon, että murrosikä tuleekin elämässä vastaan aina uudestaan vähintään jokaisen elämän muutoskohdan myötä, on kuitenkin vissi ero siinä, miten murrosiän kapinointi näyttäytyy esimerkiksi 13- ja 23-vuotiaan elämässä (kun aivojen valkoinen ja harmaa aine on kymmenen vuoden sisällä asettunut vihdoin aloilleen ja ajattelu on  sen myötä pikkuhiljaa selkiytynyt).

Päätön kapinointi on hienostunut perustelluksi kyseenalaistamiseksi, joka on mielestäni kaikkea muuta kuin provosoitunutta meuhkaamista. Se on omien arvojen etsimistä ja löytämistä niiden lapsuudessa ulkoapäin opittujen arvojen tilalle, jotka eivät enää resonoi kehossa eivätkä sielussa. Se on seisomista omien mielipiteiden ja intuition takana arvostamalla samalla sitä, että toisilla ne voivat olla erilaisia. Se on pois astumista muoteista, jotka ovat alkaneet tuntua ahtailta. Ja ehkä jopa sen huomaamista, ettei se 15-vuotias rastatukka omine tahtoineen niin päätön ollutkaan, vain vielä hiukan kypsymätön oivaltamaan syitä eriäville mielipiteilleen. Ja no, ehkä joskus vähän päätönkin.

kapina13

En siis sanoisi ihannoivani kapinointia sinällään tai ainakaan sen kaikissa muodoissa. Ihailen henkistä kypsymistä, jonka seurauksena yleiset normit tai massan perässä kulkeminen eivät enää ole automaatioita (jos ne ovat sitä joskus olleet). Ihailen herättelevää ajattelua ja tiedostavaa asennetta. Itsensä kuuntelua ja oman tahdon tosissaan ottamista.

Samainen viisas ystäväni, jota kirjoituksen alussa siteerasin, antoi aiemmin suosituksen John Krakauerin Into the Wild -kirjasta, sillä uskoi minun rakastuvan tarinaan täysillä. Kirja on ääriesimerkki oman tahdon mukaan elämisestä. Viimeisiä lukuja lähestyessäni voin lämpimästi suositella tätä luettavaksi kaikille muillekin omaa polkua tallaaville tai sitä tavoitteleville!

❤ Inkeri

HERKKÄ 1/2

Hei, olen Inkeri ja olen erityisherkkä. Olen sen oikeastaan aina tiennyt, mutta vasta viime vuosina asiasta on suureksi helpotuksekseni alettu puhua oikeana ilmiönä. Uskon, että itseni lisäksi moni muukin hyötyisi ilmiön tunnistamisesta ja siksi halusinkin kirjoittaa aiheesta. Kirjoitan ensin informatiivisemmin siitä, mitä erityisherkkyys tarkoittaa ja sen jälkeen pohdin enemmän aihetta omasta näkökulmastani ja kokemusmaailmastani. Sanottavaa on paljon, joten jaan herkkyysteeman (ainakin) kahteen eri postaukseen, ettei homma ihan leviäisi käsiin. Tämä on siis niistä ensimmäinen, informaatiopommi.

Erityisherkkyys terminä ei mielestäni ole paras, sillä se luo ihmisille tietynlaisia ennakkoluuloja. Erityisherkkyydestä on myös tullut trendisana, ja sitä käytetään melko höllästi ja usein väärissä yhteyksissä. Erityisherkkyys saatetaan liittää ujouteen, arkuuteen tai introverttiuteen. Erityisherkkyyden saatetaan myös kuvitella olevan yhtä kuin tunneyliherkkyys. Nämä eivät ole synonyymeja keskenään. Erityisherkkä voi olla ujo, arka tai introvertti samalla todennäköisyydellä kuin kuka tahansa. Yhtä hyvin erityisherkkä voi olla sosiaalisesti innokas ja ulospäin suuntautunut ekstrovertti. Tunteiden intensiteetti on erityisherkillä suurempi kuin valtaväestöllä, mutta erityisherkkyys on paljon muutakin. Mitä se sitten on?

Mielestäni kuvaavampi termi kyseiselle piirteelle on englanninkielinen highly sensitive person, HSP. Termi on psykologian tohtori ja psykoterapeutti Elaine N. Aronin kehittämä hänen alkaessaan tutkia ilmiötä vuonna 1991. Aronin havainnot sekä monet muut myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että non 20 %:lla väestöstä esiintyy synnynnäisesti muusta 80 %:sta poikkeavia herkkyyspiirteitä. Piirteet liittyvät ympäristön havainnointiin, ärsykkeiden vastaanottamiseen ja tunnekokemuksiin. Piirteet on jaettu neljään pääkohtaan (“DOES“):

  1. Syvällinen tiedon prosessointi (Depth of processing)
  2. Kuormittumisalttius (Overstimulation)
  3. Vahva eläytymiskyky/tunneherkkyys (Emotional reactivity)
  4. Tarkka havainnointikyky (Sensing the subtle)

Erityisherkkä siis prosessoi ja havainnoi ympäristöään erityisen tarkasti ja hienovaraisesti sekä kokee sen tunnetasolla hyvin voimakkaasti. Tämän vuoksi kuormittumisalttius on normaalia suurempi, ja sitä myöten riski esimerkiksi uni- ja mielenterveyshäiriöille tai loppuun palamiselle. Kuormittumisen takia erityisherkät voivat olla myös alttiimpia fyysiselle sairastelulle. Tässä kohtaa haluan korostaa, että erityisherkkyys itsessään ei ole sairaus tai häiriö, vaan persoonallisuuden piirre, joka johtuu synnynnäisestä hermoston rakenteesta. Myös eläimistä joka viides on erityisherkkä. Evoluution näkökulmasta tämän on todettu parantavan lajiselviytymistä tilanteissa, jotka vaativat erityistä tarkkuutta.

Erityisherkät ovat prosessointikykynsä ja tarkkaavaisuutensa ansiosta usein luovia, taitavia ihmissuhteissa sekä taitavia ongelmanratkaisua vaativissa tilanteissa. Tämä edellyttää sitä, että erityisherkkä saa toimia suotuisassa ympäristössä, eikä ole ylikuormittunut. Kuormittavassa ympäristössä erityisherkkä vetäytyy, “menee lukkoon” tai ylivirittyy. Tällöin herkkyyden tuomat vahvuudet eivät pääse esiin, vaan päinvastoin erityisherkkä saattaa vaikuttaa sisäänpäin kääntyneeltä, tylyltä, liian päälle käyvältä tai mitä ikinä. Erityisherkän onkin tärkeää löytää tasapaino virikkeiden ja rauhoittumisen välille.

Erityisherkillä on havaittu olevan myös vahva intuitio. Erityisherkkä vaistoaa usein etukäteen, mitä on tulossa tai kokee tarvetta toimia tietyllä tavalla selittämättömästä syystä. Työn ja ihmissuhteiden merkityksellisyys on erityisherkille hyvin tärkeää ja he käyttävätkin usein paljon aikaa oman elämän suuntansa pohtimiseen ja syvällisten suhteiden luomiseen. Erityisherkkä turhautuu tai uupuu hyvinkin äkkiä työssä, joka ei ole lähellä sydäntä tai ihmissuhteissa, jotka sisältävät lähinnä small talkia. Koska erityisherkätkin ovat kaikki yksilöitä, kaikkien herkkyyspiirteiden vahvuusasteissa ja esiintyvyydessä on kuitenkin vaihtelua yhtä paljon kuin on erityisherkkiäkin.

Erityisherkkyys on lahja, kun sen hyväksyy ja osaa hyödyntää oikein. Se voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan, jos ei ymmärrä tätä piirrettä ja elää huomioimatta sitä. Yhteiskunnassa, joka korostaa suorittamista, on välillä todella vaikeaa olla tasapainoinen erityisherkkä. Koska koemme kaikki elämää vain omasta kokemusmaailmastamme, erehdymme helposti kuvittelemaan, että kaikki kokevat samalla tavalla. Uskon, että tiedon lisääminen erilaisista persoonallisuuden piirteistä parantaa kaikkien mahdollisuuksia tulla ymmärretyksi omana itsenään ja sitä kautta toteuttaa omaa parasta potentiaaliaan.

Vaikka tämä teksti käsittelee erityisherkkiä, haluan lopuksi vielä korostaa, että sekä erityisherkkiä että ei-niin-herkkiä tarvitaan yhtä paljon. On esimerkiksi havaittu, että yritys toimii parhaiten, kun työntekijöinä on molempia. Eli tunnistitpa itsesi tekstistä tai et, olet ihanan erityislaatuinen. Erityisherkkyys ei siis tee ihmisestä mitenkään erityisempää kuin muut (termistä huolimatta), niin kuin ei mikään muukaan persoonallisuuden piirre. Lisäksi haluan selventää, että erityisherkille ominaisiksi kuvaamiani piirteitä ei esiinny pelkästään erityisherkillä, vaan ihan kaikilla jossain määrin, mutta erityisherkillä nämä piirteet ovat korostuneita.

Itselleni erityisherkkyyden ymmärtäminen on ollut yksi merkittävimmistä tekijöistä itsetuntemuksen, itseni hyväksymisen ja koko hyvinvointini kannalta. Toivon, että jokainen herkkä oppisi näkemään piirteen voimavarana! Jos aihe kolahtaa, alla on lukuvinkkejä erityisherkkyydestä. Tulen myös kirjoittamaan vielä (ainakin) toisen tekstin, jossa siis enemmän pohdintaa kuin faktoja. Stay tuned!

❤ Inkeri

Kirjallisuutta ja tutkimuksia erityisherkkyydestä:

Elaine Aronin tutkimusartikkeleita

Muiden tutkijoiden tutkimusartikkeleita


Suomalaista kirjallisuutta erityisherkkyydestä:

Satri, J. (2014). Sisäinen lepatus. Basam Books.