RAKAS HAAVOITTUVUUS

Siinä hetkessä, kun joku näkee meissä epätäydellisyyttä. Siinä hetkessä, kun lausut väärin vieraskielisen sanan ja tunnet olosi typeräksi. Kun annat tunteidesi näkyä tietämättä, saatko niille vastakaikua. Kun päätät jättää tutun ja turvallisen ja toteuttaa unelmasi. Kun olet epävarma, mutta teet silti. Siinä hetkessä on läsnä elämän ydin. Siinä hetkessä on haavoittuvuus.

Koska suurin tavoite elämässäni on olla minä, olen luonnollisesti pohtinut paljon kysymystä siitä, mikä tekee ihmisestä autenttisen; mikä tekee mahdolliseksi olla autenttinen, rehellinen oma itsensä? Mikä erottaa “epäaidon” aidosta? 

haavoittuvuus1.jpg

Olen hurjan tiedonjanoinen, kun jokin elämänkokoinen kysymys ottaa mielessäni vallan ja janoa sammuttaakseni kahlaan läpi artikkeleita, podcastejä, kirjoja ja mitä tahansa sakramentteja löytääkseni vastauksen. Autenttisuuskysymysten virran viedessä ja tiedonhimoisen kahlailuni tuloksena törmäsin psykoterapeutti ja häpeätutkija Brené Brownin Ted Talkiin haavoittuvuudesta. Neonväriset ilotulitukset paukahtelivat hermoradoissa, kun kuuntelin puhetta autenttisuuden, aidon itseluottamuksen ja ihmisten välisen yhteyden perustavanlaatuisesta lähtökohdasta. Allekirjoitin joka sanan. Permanenttitussilla.

Haavoittuvuus, inhimillisyyden keskiö ja kuitenkin niin monen mielessä heikkoudeksi kääntynyt häpeäpilkku, on se kultainen avain, jolla koko autenttisuuden aarrearkku on mahdollista avata ja antaa sisällön loistaa. Se on myös tekijä, joka erottaa aidon, avoimen olemuksen epäaidosta, kuoreensa käpertyneestä. Haavoittuvuus on ydintämme ja ymmärrettävästi häpeillessämme sen paljastumista, emme kykene olemaan auki omana itsenämme ja elämään omaa totuuttamme. Kiireinen elämäntapa tai henkisen turvavälin pitäminen ihmisiin on hyvä tapa pitää yllä muuria oman haavoittuvuuden ja toisten välissä.

Että pelko nähdyksi tulemisesta muuttuu vapaudeksi olla mitä tahansa.

Sen sijaan, jos otamme haavoittuvuutemme lämpimään syleilyymme, puhumme sille kauniisti ja kannamme sitä ylpeydellä kuin omaa pientä vauvaa, näemme, että se on aitojen kohtaamisten, läheisten ihmissuhteiden ja itsemme toteuttamisen lähde; että se tekee meistä uniikkeja, upeita inhimillisiä olentoja; että pelko nähdyksi tulemisesta muuttuu vapaudeksi olla mitä tahansa. Vapaudeksi näyttää ainutlaatuisuutemme myös ulospäin.

Ilman haavoittuvuutta on vain pintaa ilman sisältöä. Tarinoita ilman punaista lankaa. Ruusuja ilman tuoksua. Elämä olisi tylsää, siitä puuttuisi syvyys. Emme olisi ihmisiä. Haavoittuvuus on syntymälahjamme ja sen tunnustaminen heikkouden räikeä vastakohta. 

Rakas haavoittuvuus. Kiitos, että olet ja teet ihmisistä ihmisiä ja elämästä elämän tuntuista.

❤ Inkeri