ADDIKTIO

Addiktio. Riippuvuus. Pakkomielle. Mielen himo. Defenssi. Korvike. Miksi ikinä sitä nimittääkään. Se pisti miettimään, kun kahvilakkoni tuli päätökseensä. Aihe painottuu ehkä hieman taas erityisherkkyyskategoriaan, mutta varmasti ainakin jossain määrin koskee kaikkia muitakin.

Addiktoituminen tapahtuu korvien välissä. Se ei ole todellinen tarve, mutta se voi toimia korvikkeena tai keinona ohittaa jokin syvempi vaille jäämisen tunne. Kuitenkin addiktion kohde tuntuu siltä, että sitä todella tarvitsee. Mistä tietää, tarvitseeko keho jotakin vai yrittääkö mielemme vain uskotella niin?

addiktioo2
Lankoni kuunteli juuri huvittuneena narkomaanien korvaushoidossa hoitajana työskentelevän näkökulmasta minun ja siskoni itsesyytöksiä siitä, miten olemme jälleen retkahtaneet karkin syöntiin ja kahvin juontiin. Olimme kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä, että oli kyseessä herkuttelu tai kovemman luokan huumeet, ongelmana on kontrollin menettämisen tunne. Kun jokin ulkoinen asia hallitsee meitä, emmekä me sitä, olemme addiktoituneet. Addiktio ei välttämättä ole mikään aine, vaan se voi olla yhtä hyvin jokin toiminta- tai käyttäytymismalli.

Jokainen on fysiologisesti erilainen siinä, miten herkästi koukuttuu asioihin ‒ itse olen erityisherkkänä myös erityisen herkkä tässä asiassa. 15-vuotiaana join kaksi kuppia kahvia ja olin jo syvässä kofeiinikierteessä. Sittemmin olen addiktoitunut mm. juoksemiseen, someen, sokeriin (vähän väliä), opiskeluun ja vaikka sun mihin. Vaikka tällaiset addiktiot ovat varmasti yleisiä ja saattavat kuulostaa harmittomilta, on addiktoitumisen kohdetta olennaisempaa sen taustalla oleva syy.

addiktio22.png

Riippuvuudella ei aina ole fysiologista perää. Se voi yhtä hyvin olla keino hallita negatiivisia tunteita tai esimerkiksi vältellä ihmissuhteita, vaatimuksia tai yksin jäämistä. Erityisherkkien on havaittu käyttävän muita useammin erilaisia addiktioita esimerkiksi tunne-elämän defensseinä eli keinoina ohittaa oikea tunne naamioimalla se johonkin toimintaan tai aineeseen. Addiktio toimii tällöin suojautumiskeinona liian suurilta tunnekokemuksilta. Allekirjoitan havainnon täysin. On paljon helpompi lähteä juoksulenkille silloin, kun oikeasti pitäisi itkeä päivän kuormitusta ulos. Tai helpompi ahtaa naamansa täyteen sokeria kuin myöntää, että nyt itse asiassa kaipaisin seuraa.

On toki tilanteita, jolloin työnteko tai painojen nostelu palvelee paremmin kuin tunteiden suossa rypeminen. On pelkästään järkevää vaihtaa välillä vatvominen toimintaan, kunhan se ei tapahdu itsensä kuuntelun kustannuksella.

🍀 Miten ihmeessä voi tunnistaa riippuvuuden taustasyyn? 🍀

Meditointi, jooga tai mikä tahansa kehon kuuntelu on loistava keino tunnistaa todellinen syy addiktion taustalla. Ihan vain pelkkä hengittäminen toimii myös. Hengitystä käytetäänkin yhtenä hoitokeinona riippuvuudesta paranemiseen, sillä se mm. tasoittaa tunteiden heittelyä ja lievittää vieroitusoireita. Ennen kuin kiskoo vimmatusti lenkkareita jalkaan tai seitsemättä kahvikuppia huiviin, on siis fiksua pysähtyä kuuntelemaan, mitä keho siihen sanoo. Kun mielen saa hiljennettyä, keho alkaa kertoa omaa tarinaansa. Jos lenkin väliin jättäminen aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, kyseessä on luultavasti jonkin vaikean asian välttely tai peittely. Jos suhtautuminen asiaan on neutraali, antaa palaa.

addiktioo1.png
Hetkellinen addiktio tai ehkä ennemmin hullaantuminen voi olla hyödyllinenkin ja auttaa saamaan asioita aikaan. Jos esimerkiksi treenaa maratonia varten, on ihan hyvä koukuttua säännölliseen juoksemiseen. Tai jos perustaa blogin, on suotavaa antaa näppäimistön sauhuta juuri niin paljon kuin sanottavaa piisaa. Uusiin projekteihin hullaantuminen on täysin positiivista, jos se on väliaikaista ja normalisoituu uutuuden villityksen mentyä ohi. Jos riippuvuus perustuu innostukseen, eikä esimerkiksi välttelemiseen, ongelmaa ei synny. Helposti addiktoituvalle hullaantumisessa on kuitenkin vaaransa ja kohtuus pääsee helposti unohtumaan. Lauhkeamman hermoston omaavalla tällainen on varmasti harvinaisempaa tai ainakin lievempää (voin myös olla väärässä, lauhkeudesta ei ole omakohtaista kokemusta).

Tärkeintä on siis tuntea itsensä ja addiktionsa ja erityisesti tuntea addiktion täyttämä tyhjä tila. Kuunnella kehoa. Meditoida. Olla läsnä. Hengittää. On mahdotonta olla hallitsemattomasti koukussa mielen houkutuksiin samaan aikaan, kun on pysähtynyt kehon ääreen.

Ja kahvi. On tämä vaan parasta. Tämän addiktion sallin itselleni. Ainakin tänään. Haastan kuitenkin kaikki pohtimaan omia addiktioitaan (väitän, että jokaisella on joku!) ja sitä, mitä ne oikeastaan palvelevat.

❤ Inkeri