MITÄ HENGITYSOHJAAJA SITTEN TEKEE?

Olen kuullut kysymyksen monet kerrat tämän kevään aikana, ja joka kerta olen vastannut jotain enemmän tai vähemmän epämääräistä kehomielestä ja psykofyysisestä lähestymistavasta, hoitavasta läsnäolosta tai itseensä tutustumisesta oman hengityksen kautta. Eräs kerta puhuttuani kysyjän puolipyörryksiin totesin, että pitäisi varmaankin opetella kertomaan lyhyesti ja ytimekkäästi, mihin niin ihmeelliseen työhön olen itseäni valmistamassa. Joten tässä se tulee – ei ehkä lyhyesti, mutta mahdollisimman käytännönläheisesti.

Hengitysohjaus, hengitysterapia, hengityskoulu tai miksi sitä kukakin tahtoo nimittää, sisältää psykofyysisiä työkaluja terveyden kokonaisvaltaseksi edistämiseksi. Hengitysohjaus voi mm. auttaa pääsemään kehon kautta käsiksi mielen tiedostamattomiin asioihin, lisätä itsetuntemusta ja helpottaa erilaisia kehollisia oireiluja, kipuja tai jännityksiä.

Psykofyysisessä lähestymistavassa kehon ja mielen nähdään toimivan yhtenä kokonaisuutena ja olevan jatkuvassa vastavuoroisessa vaikutuksessa toisiinsa. Esimerkiksi autonomisessa hermostossa aktivoituvat vuoroin parasympaattisen ja sympaattisen hermoston toiminnot oman vireystilamme mukaan. Tilanteesta toiseen olotilamme vaihtelevat rauhallisesta aktiiviseen, kiihtyneisyydestä alivireyteen ja rentoutuneesta varautuneeseen. Ulkoisten tilanteiden lisäksi omat ajatuksemme, muistomme ja tulkintamme vaikuttavat voimakkaasti siihen, millainen vire kulloinkin kehossa ottaa vallan.

Hengitys on merkittävä osa tätä järjestelmää ja elää vahvasti tuntemustemme mukana. Havainnoimalla, tunnustelemalla, kuuntelemalla ja auttamalla hengitystä, voidaan lisätä kehotietoisuutta ja ymmärtää omassa hengityksessä tapahtuvia reaktioita – esimerkiksi katkoksia, kiihtymistä tai rauhoittumista. Voidaan erottaa, missä tilanteissa hengitys on estynyttä ja pinnallista, ja milloin se taas virtaa vapaana ja syvästi.

Ihmisen sielu on tehty tulesta, ja palaakseen tuli tarvitsee paljon happea. Mitä käy, jos hengittää huonosti? Sielu sammuu.

Hengitystapamme on vahvasti yhteydessä varhaisiin vuorovaikutuskokemuksiimme eli hyvin perustavanlaatuisiin kokemuksiin toisista ja itsestä. Siksi hengitysohjauksessa tärkeiksi nousevat juuri vuorovaikutuksen kannalta olennaiset teemat, kuten rauhallinen läsnäolo, kunnioittava koskettaminen ja omien/asiakkaan tarpeiden välitön kuuntelu ja huomioon ottaminen. (Hengitystyöskentelyä voi siis tehdä yhtä hyvin itsensä kanssa kuin asiakastyöskentelynä. Itsensä kanssa työskennellessä on kuitenkin tärkeää, että hengitysterapian työkalut ovat tuttuja.)

Kaikenlainen pakottaminen ja suorittaminen ovat hengitystyöskentelyssä toissijaisia, eikä hengitystä pyritä ohjaamaan mihinkään tiettyyn suuntaan. Sen sijaan haetaan tietoisuutta omasta hengityksestä erilaisissa tilanteissa, vuorovaikutuksessa ja itsensä säätelyssä. Hengityksen kautta pyritään löytämään parempaa ymmärrystä itsestä ja mahdollisesti omasta elämänhistoriasta, eli miten hengitystavat ovat syntyneet. Tietoisena oman kehon reaktioista ja niiden syistä voidaan päästä kiinni tarvittavaan muutokseen ja edistää tasapainoisempaa hengitystä.

IMG_5582 (2)

Hengitystyöskentely kattaa niin laajan ja kokonaisvaltaisen alan sekä toisaalta niin yksilökohtaisen kokemuksen jokaiselle, että varsinainen mielikuva syntyy vasta itse työskennellessä ja hengitellessä. Ehkäpä tämä antoi kuitenkin jotakin tienviittaa siihen, millaiseen maailmaan olen hiljattain hurahtanut ja perehtynyt. Hengityksen työkaluja voidaan siis käyttää minkä tahansa hoito-, terapia- tai vuorovaikutustyön apuna tai itsenäisenä hoitomenetelmänä.

Omalla kohdallani tarkoitus on yhdistää tähän kokonaisuuteen ääniterapian menetelmiä (kunhan valmistun!) ja toivon pääseväni tulevaisuudessa työskentelemään monenlaisten äänten ja hengitysten parissa sekä auttamaan niiden ymmärtämisessä ja vapauttamisessa.

❤ Inkeri

Lue lisää hengityksestä esimerkiksi näistä kirjoista!

* Tuli-metafora on lainattu tanskalaisesta Huuto syvyydestä -tv-sarjasta.

KUNPA KAIKKI LEIKKISI

On oikeastaan aika hassua, miten vakavasti sitä välillä ajautuu suhtautumaan elämään, arkeen, sääntöihin. Toisaalta se on myös harmittavan ovia sulkevaa ja siksi toivoisin jokaisen ajoittain kyseenalaistavan, mitä varten täällä ollaan ja onko olemiselle ja elämiselle todellakin olemassa jotkut kiveen kirjoitetut säännöt vai voisiko suljettuja ovia kuitenkin hieman uteliaana raottaa.

Olemme tottuneet siihen, että tiettyyn ikään ja pisteeseen asti asiat saa ottaa kevyesti ja nähdä elämän riemunkirjavana seikkailuna täynnä rajattomia mahdollisuuksia. Sitten kasvetaan isoksi ja tällainen ajattelutapa ei enää ole soveliasta, vaan jopa vastuutonta. Enää ei leikitä, vaan hoidetaan hommat niin kuin vastuullinen aikuinen.

leikki4.jpg

Mutta mitä jos tänne ei olla tultukaan puskemaan naama pokerilla eteenpäin kohti uusia velvollisuuksia, vaan ihmettelemään, kokeilemaan, heittämään pari enemmän tai vähemmän onnistunutta kärrynpyörää ja sitten taas ihmettelemään?

Leikki on tila, jossa luodaan vahvoja yhteyksiä toisiin, ollaan luovia, jaetaan iloa ja rakkautta, ilmaistaan toiveita ja tunteita, hypätään johonkin ennalta määrittämättömään, rakennetaan luottamusta ja opitaan rajoja. Eikö tällainen tila olisi äärettömän tärkeä pitää yllä ikään katsomatta?

Uskon, että esimerkiksi vahvat suhteet sisaruksiini ovat paljon juuri sen ansiota, että leikimme läpi lapsuuden yhdessä, joka päivä. Rakensimme sitä kautta läheisyyttä, jota ei kahvikupin ääressä asiallisesti keskustellen noin vaan luoda. Kuulimme toisiamme, ilmaisimme itseämme, olimme fyysisesti toisiamme lähellä, itkimme ja nauroimme. Kokeilimme, erehdyimme ja opimme.

leikki2

Miten paljon lähempänä olisimme ylipäätään kaikki toisiamme, kun uskaltaisimme useammin päästää irti aikuisuuteen sidotuista rooleista ja heittäytyä, hassuilla ja osoittaa sitä kautta hellyyttä ja välittämistä? Viimeistään vapaa-ajalla olisi hyvä päästää irti turhasta asiallisuudesta ja jäykkyydestä, jos työrooli sitä kovasti vaatii.

Leikin omaksuminen osaksi elämää ei tarkoita sitä, että mitään todellista ei saisi aikaiseksi ja kaikki olisi yhtä vitsiä. Se tarkoittaa sitä, että suhde tekemiseen nousisi jostain aidommasta lähteestä kuin ulkoisista normeista ja säännöistä: halusta kokea elämää sen kaikissa väreissä, lapsenomaisesta kyvystä nähdä kaikki enemmän tai vähemmän ihmeellisenä ja uteliaisuudesta testailla omia rajattomia mahdollisuuksia.

Leikissä näkee aina aidomman puolen niin toisesta kuin itsestä. Leikissä ollaan aina läsnä.

Joten asioiden vakavoituessa ja leukojen kiristyessä muista heittää leikiksi.

❤ Inkeri

Upeana mallina ja leikkikaverina toimi Ella Sjöblom!